Pohjoisessa talkoiltu kauhukomedia hakee vauhtia Cannesista

Kauhukomedia Bunny the Killer Thing saa maailman ensi-iltansa Cannesin elokuvafestivaalien myyntinäytöksessä, jossa sille haetaan kansainvälistä levittäjää. Omarahoitteinen elokuva on torniolaisohjaajan ensimmäinen kokopitkä raina.

Torniolaisen Joonas Makkosen tuotantoyhtiö Jo-Jo The Dog Films hakee kansainvälistä levitystä ensimmäiselle kokopitkälle elokuvalleen. Kauhukomedia Bunny the Killer Thing saa maailmanensi-iltansa 17.5. Cannesin elokuvafestivaaleilla, jossa se näytetään rajoitetulle yleisölle Film market -myyntinäytöksessä.

Kyseessä on Makkosen mukaan lähinnä elokuvantekijöille tarkoitetusta sarjasta, jossa on hyvät mahdollisuudet löytää elokuvalle levittäjä.

Cannesin jälkeen Bunny the Killer Thing nähdään elokuvafestivaalien kilpailusarjoissa ainakin Espanjassa ja Italiassa. Suomessa elokuva pääsee teatterilevitykseen loppuvuodesta.

Bunny the Killer Thing on paitsi tyylilajinsa, myös toteutustapansa puolesta harvinainen elokuva Suomessa. Se on kasattu pienellä budjetilla ja kuvauksia on tehty Kainussa pitkälti talkoovoimin.

Makkosella on Cannesissa esillä myös toinen elokuva, lyhytelokuva The Fine Artists. Lyhäri tehtiin viime syksynä kolme vuorokautta kestäneessä kilpailussa Four points film project, jonka se voitti.

Yhtenä palkintona oli esitys Cannesin Short film cornerissa, jossa se nähdään 21.5.