1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Pelastushelikopteri Pete-jupakka: Ehdollista vankeutta ja korvauksia, osan syytteet hylättiin

Pohjanmaan käräjäoikeus on antanut tuomion pelastushelikopteri Peten rahoitusepäselvyyksiä koskevassa jutussa. Törkeää avustuspetosta koskeva syyte hylättiin kokonaan, samoin siihen liittyneet korvausvaatimukset. Tuomiot tulivat törkeästä veropetoksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä.

Kotimaan uutiset
Lääkärihelikopteri.
Lääkäri- ja pelastushelikopteri Pete.Yle

Pelastushelikopteri Peten tukiyhdistyksen toiminnanjohtaja on tuomittu vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä suuriin korvauksiin luottamusaseman väärinkäytöstä ja törkeästä veropetoksesta. Lisäksi hänet määrättiin viiden vuoden liiketoimintakieltoon ja 80 tunnin yhdyskuntapalveluun.

Toiminnanjohtaja joutuu korvaamaan Peten konkurssipesälle 56 000 euroa. Lisäksi hän joutuu korvaamaan verottajalle noin 380 000 euroa, mihin määrään joutuvat osin myös osallistumaan myös kaksi hallituksen jäsentä.

Nämä kaksi tukiyhdistyksen hallituksen jäsentä tuomittiin törkeästä veropetoksesta kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Törkeää avustuspetosta koskeneet syytteet ja korvausvaatimukset käräjäoikeus hylkäsi kokonaan. Ne koskivat RAY:n avustuksia. Käräjäoikeus katsoi, että jäi selvittämättä, että lupaehtoja olisi rikottu. Samoin rahankeräysrikosta koskevat syytteet hylättiin.

Kolmen vastaajan osalta käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet.

Syyttäjä vaati kovempia rangaistuksia, vankeutta ja yli parin miljoonan euron korvauksia. Hän ei halua vielä ottaa kantaa tuomioon, ennen kuin on tutustunut siihen kunnolla. Myöskään puolustuksen asianajaja ei halunnut vielä ottaa kantaa tuomioon.

Lue seuraavaksi