Kuten odottaa saattoi, yksikään puolue ei suoraan rajannut itseään tulevan hallitusyhteistyön ulkopuolelle, vaan kaikki ilmoittivat olevansa valmiita toimimaan Juha Sipilän muodostamassa enemmistöhallituksessa.
Suurista puolueista kokoomus tosin ilmoittaa kynnyskysymykseksi sen, että hallitus perustaa toimintansa yhteiseen ja realistiseen arvioon lähivuosien talouskehityksestä. SDP:n mielestä hallitusohjelma on kokonaisuus, puolue kuitenkin linjaa, että hallituksen on sitouduttava eriarvoisuuden vähentämiseen.
Perussuomalaisilta jo hallituspohja
Myös perussuomalaiset kelpuuttavat valtiovarainministeriön tilannearvion, mutta haluavat sopetustoimille lisäaikaa 6–7 vuoden ajanjaksolle. Puolueen vastauksessa käyvät ilmi myös suosikit hallituskumppaneiksi: PS ilmoittaa olevansa valmis Sipilän vetämään hallitukseen niin kokoomuksen kuin SDP:nkin kanssa. Mitään kynnyskysymyksiä puolue ei nosta esiin, vaan pitää SDP:n tavoin hallitusohjelmaa kokonaisuutena, jossa kaikkien mukanaolijoiden kädenjäljen pitää näkyä.
Pelasivatko vihreät ja vasemmistoliitto itsensä ulos?
Pienemmistä puolueista vasemmistoliitto ilmoittaa, ettei valtiovarainministeriön näkemys kuuden miljardin euron lisäsopeutusten tarpeesta kelpaa sille. Puolueen mielestä leikkauksista on taantumassa pikemminkin haittaa kuin hyötyä. Vihreät puolestaan asettuu odotetusti vastahankaan ydinvoiman lisärakentamisen kanssa. Puolue ei hyväksy ydinvoimalle uusia tai päivitettyjä periaatelupia.
Kumpikin puolue on kuitenkin tietyin ehdoin valmis hallitukseen samoin kuin kristillisdemokraatit, joilla ei kynnyskysymyksiä ole.
RKP edellyttää tuttuun tapaan, että Suomen kaksikielisyyden edellytykset turvataan.
Myös keskustalta vastaukset
Muiden puolueiden tavoin myös Sipilän oma puolue keskusta on vastannut hallitustunnustelijan kysymyksiin. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kimmo Tiilikaisen nimissä annetut vastaukset perustuvat keskustan omiin ohjelmapapereihin.
Hallitustunnustelija Juha Sipilä sulattelee vastauksia vappuviikonlopun yli ja kertoo jatkosuunnitelmistaan ensi viikon alussa.
Päivitetty 30.4.2015. Korjattu rakentamislupa periaateluvaksi.







