Jääkiekon MM-voitto on erinomaista lamantappolääkettä

"Den glider in i mål igen!" – 20 vuotta sitten Suomi räjähti riemuun: jääkiekon maailmanmestaruus oli vihdoin totta. Finaalivoitto rakkaasta naapuristamme Ruotsista oli palsamia lamakansan haavoille.

Kuva: Pekka Sipilä / Yle

Jääkiekon maailmanmestaruudella vuonna 1995 oli valtava vaikutus suomalaisiin. Se yhdisti, ja antoi toivoa paremmasta tulevaisuudesta, arvioi suomalaiseen jääkiekkokulttuuriin perehtynyt kulttuurintutkija Benita Heiskanen Turun yliopistosta.

– Sehän oli semmoista murroksen aikaa. Oltiin juuri liitytty Euroopan unioniin, ja oli lama ja valtava työttömyys. Ilmiselvästi ihmiset kokivat, että nyt päästään eteenpäin.

"Se oli huumaavaa kun koko kansa sekosi täysin"

Heiskanen keräsi kollegoidensa kanssa 2 000 suomalaisen kokemuksia jääkiekosta vuosien varrelta. Vuoden 1995 maailmanmestaruus näyttäytyy muistoissa järisyttävänä kokemuksena:

"Se yhtenäisyyden tunne oli jotain sellaista, mitä en ole koskaan sen jälkeen päässyt kokemaan."

"Koko maailma tuntui räjähtävän. Kaikki oli mahdollista, lama oli ohi. Ihmiset lauloivat raitiovaunuissa, tuntemattomille puhuttiin."

"Vaikka olin nuori tyttö oli se huumaavaa, kun koko kansa sekosi täysin."

Suomalaisessa yhteiskunnassa ei ehkä ole muuta, mikä kokoaisi näin laajasti ihmiset yhteen

Jääkiekossa voi kokea suuria tunteita ja yhteisöllisyyttä

Jääkiekon MM-kisat ovat vahva kokemus niitä seuraaville noin kahdelle miljoonalle suomalaiselle. Ilman kultaakin. Jääkiekko yhdistää ainutlaatuisella tavalla niin toimitusjohtajat kuin duunarit, nuoret sekä vanhat. Suuret tunteet viehättävät, sanoo kulttuurintutkija.  

Benita Heiskanen. Kuva: Yle

– Se on se tunteiden vuoristorata, jota MM-jääkiekko tarjoaa osallistujille ja katsojille. Toinen on yhteisöllisyys, yhteenkuuluvuuden tunne, joka tulee. Syödään yhdessä kavereiden kanssa, vanhat ja nuoret kokoontuvat yhteen.

– Suomalaisessa yhteiskunnassa ei ehkä ole muuta, mikä kokoaisi näin laajasti ihmiset yhteen iloitsemaan ja  kokemaan pettymyksen tunteita, Benita Heiskanen sanoo.

Koko kansan yhdistäjäksi jääkiekosta ei kuitenkaan ole. Lätkää seuraamattomat ihmiset kertoivat kyselyssä tuntevansa voimakasta ulkopuolisuuden tunnetta maailmanmestaruuskisojen aikana.