Hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.) kertoi iltapäivällä lukeneensa tähän mennessä kokonaan vain perussuomalaisten vastaukset hänen viiteentoista kysymykseensä.
– Ne ovat kaukana keskustan näkemyksistä, joten jatkoneuvotteluja tarvitaan vielä, Sipilä sanoi.
Perussuomalaiset vaativat vastauksessaan muun muassa autoveron laskua, pakolaiskiintiöiden laskemista taloustilanteen niin vaatiessa ja jäsenmaksujen palautusneuvotteluja EU:n kanssa.
Muiden ryhmien vastauksista Sipilä ei vielä osannut sanoa sen enempää.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä selvittää kysymyksillä, miten puolueet suhtautuvat tulevan hallituskauden keskeisiin kysymyksiin. Tavoitteena on, että hallitukseen osallistuvat puolueet olisivat selvillä ensi viikolla.









