Lehti: Avi puuttui Euran perusturvan työntekijöiden kohteluun

Aluehallintoviraston mukaan Euran kehitysvammaisten toimintakeskuksessa työntekijät ovat kokeneet haitallista häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, kertoo Alasatakunta-lehti. Euran perusturvajohtajan toiminnasta on kanneltu ja tapausta tutkitaan Euran kunnassa.

Kotimaa
Euran kunnanvirasto
Erkki Alho / Yle

Aluehallintovirasto on puuttunut Euran kehitysvammaisten toimintakeskuksen työsuojeluun, kertoo sanomalehti Alasatakunta.

Lehden mukaan aluehallintovirasto on tehnyt toimintakeskuksessa tarkastuksen maaliskuun lopussa. Tarkastuksessa paljastui, että työntekijät ovat kokeneet haitallista häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua työssään.

Avi haluaa Euran kunnalta kirjallisen selvityksen siitä, mitä tilanteen korjaamiseksi aiotaan tehdä. Asian on oltava kunnossa 29.5. mennessä.

Työntekijöiden kantelua selvitetään

Työilmapiiriongelmien lisäksi aluehallintovirasto kertoo huomanneensa toimintakeskuksen rakennuksessa kosteusvaurioiden merkkejä.

Euran kunta selvittää parhaillaan perusturvajohtajan toimintaa. Työntekijät ovat tehneet perusturvajohtaja Sanna-Tuulia Lehtomäestä kantelun, jossa hänen johtamistaan arvostellaan kovin sanoin. Lehtomäki itse kiistää kantelussa esitetyt tiedot.

Euran kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Lehtonen (sd.) on luvannut, että Eura pyrkii saamaan ristiriidat sovittua kesään mennessä.