Yhdysvaltain länsirannikon vappumarsseissa mellakoita

Baltimoren kaduilla oli rauhallista, kun tieto poliisin saamista syytteistä levisi.

Ulkomaat
Mielenosoittaja ja poliiseja Seattlessa.
Mielenosoittaja ja poliiseja Seattlessa perjantaina 1. toukokuuta.Reuters-TV

Toukokuun ensimmäisen päivän perinteiset kulkueet muuttuivat väkivaltaisiksi useissa Yhdysvaltain länsirannikon kaupungeissa.

Yhdysvalloissa ei varsinaisesti vappua vietetä, mutta eri yhteyksissä pohditaan työvoimaan ja maahanmuuttoon liittyviä asioita.

Seattlessa kaduilla marssivat markkinatalouden vastustajat, Oaklandissa ja useissa muissa kaupungeissa osoitettiin mieltä lähinnä viime aikaista poliisiväkivaltaa vastaan.

Viime päivien mellakoiden näyttämöllä, itärannikon Baltimoressa, oli rauhallista ja jopa juhlatunnelma sen jälkeen, kun osavaltion syyttäjäviranomainen kertoi nostavansa syytteet poliisia vastaan mellakat aloittaneesta Freddie Grayn tapauksesta. Poliisin epäillään pahoinpidelleen Grayta, joka kuoli pian pidätyksensä jälkeen.

Seattlessa pidätettiin 16 mielenosoittajaa. Poliisin mukaan kolme poliisia loukkaantui, kaksi vakavasti, kun mielenosoitus muuttui väkivaltaiseksi.

Sosiaalisessa mediassa julkaistuissa videoissa mielenosoittajat rikkovat näyteikkunoita, sytyttävät roskalaatikoita tuleen ja vaurioittavat kaduille pysäköityjä autoja. Poliisi ampui mielenosoittajia kohti muun muassa sokaisukranaatteja.

Oaklandissa kaduila marssi satoja ihmisiä. Poliisi pidätti useita mielenosoittajia. Kaupungissa rikottiin poliisin mukaan näyteikkunat yli sadasta liikkeestä. Poliisi hajotti väkijoukon Oaklandissakin sokaisukranaateilla ja pippurisumutteella.

Lähteet: Reuters