Tunne kuin rock-tähdellä – siivous seuraa perässä: näin syntyy opiskelijoiden vapputapahtuma

Vappu on täynnä perinteitä, jotka kokoavat valtavia määriä ihmisiä paikalle. Harva kuitenkaan tietää, miten iso urakka esimerkiksi vappuaaton tapahtumien järjestäminen on.

Kotimaa
Yleisöä Turun Taidemuseonmäellä
Yleisöä Turun TaidemuseonmäelläPetra Ristola / Yle

Vappu on ylioppilaskuntatoiminnan kulta-aikaa: vapun perinteet ovat vuosikymmeniä vanhoja, mutta joka vuosi ovat uudet tekijä. Turun ylioppilaskylässä asuva Riina Lumme vastasi tänä vuonna Turun yliopiston ylioppilaskunnan riennoista ympäri kaupunkia vapaaehtoistiiminsä ja erillisen tapahtumatuottajan kanssa.

– Periaatteessa tämä on puolipäiväduuni, mutta täysiä työpäiviä menee, Lumme kuvaa pestiään ylioppilaskunnan kulttuurivastaavana.

Juhlia kokenut lakki
Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen opiskelijakulttuurivastaava Riina Lumme juontamassa tuhansien ihmisten edessä.Petra Ristola / Yle

Jotta valtava ihmisjoukko saa laitettua lakin päähänsä, on ylioppilaskunnan hoidettava valtava määrä lupia. Jopa aamuisessa piknikissä pitää olla maankäyttöluvat. Lisäksi poliisilta pitää kysyä lupa kulkueita varten. Järjestäjän pitää vuokrata äänentoistoa ja anottava musiikin käyttölupia. Jopa museoihmisten kanssa pitää keskustella.

– Taidemuseonmäellä on lakitus ja siellä olivat maankäyttöluvat ja Museoviraston kanssa juteltiin paikasta... ja sielläkin oli järjestyksenvalvojat, äänentoistot ja muut. Liljan patsaan pesuun piti taas kysyä Museovirastosta lupa. Patsaaseenhan ei saa yleensä koskea, joten sekin oli lupa-asia, Lumme kertaa ylioppilaskunnan urakkaa lupaviidakossa.

Valtava lakkimeri tuo euforian

Riina Lumme sanoo, että kaikki ennakkotyö on vaivan arvoista. Lumme sai juontaa Taidemuseonmäen lakitusta, hän näki ylhäältä valkoisen lakkimeren kello 18.

Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen opiskelijakulttuurivastaava Riina Lumme
Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen opiskelijakulttuurivastaava Riina LummePetra Ristola / Yle

– Oli siinä aika rokkistarafiilis. Ihmiset katselevat alhaalla ja saavat heilutella lakkiaan. Oli se siistiä kyllä, Lumme huokaisee.

Turussa on suomenkielisen yliopiston lisäksi ruotsinkielinen Åbo Akademi. Heillä on vappuaattona oma juhlansa Vartiovuorenmäellä, kun suuri yleisö on Taidemuseonmäellä.

Opiskelijat kohtaavat vapunpäivänä Vartiovuorenmäellä piknikin merkeissä. Sotku on valtava, mutta opiskelijat olivat siihenkin varautuneet.

– Meillä on Turun seudun jätehuollon kanssa sopimukset, he toimittavat roska-astiat. Me muistutamme ihmisiä, että muistakaa roskat ja toimitamme roskapusseja. Jätehuolto siivoaa ensin, ja kaupunki viimeistelee loput.

Kulut ovat suuria

Riina Lumme arvioi, että tänä vuonna vapun budjetti nousee 8 000–9 000 euroon. Budjettia katetaan avustuksilla ja sponsorimaksuilla.

Vapun jälkeen olo on voipunut, mutta vielä jaksaa Riina Lumme hymyillä.
Vapun jälkeen olo on voipunut, mutta vielä jaksaa Riina Lumme hymyillä kotinsa edessä.Joona Haarala / Yle

– Kyllä tähän suunnilleen puolet ylioppilaskunnan kulttuuribudjetista menee vuosittain, Lumme laskee.

Yllätyksiä ei tule vapun järjestämisessä juuri vastaan, kun edellisen vuoden toiminta on huolella kirjattu. Lähinnä nimenkirjoitusoikeuden kanssa pitää olla tarkkana, mutta vastuulliset löytyivät poliisin asiakirjojen allekirjoittajiksi.

Järjestäjän vappu alkaa vapun jälkeen

Riina Lumpeen vappu meni tällä kertaa muiden juhlimista seuratessa. Jälkikäteen ajatellen vappujuhlien sarja on lupineen ja ohjelmien suunnitteluineen aivan samanlaista kuin kesäfestivaalien tekeminen. Mutta milloin järjestäjä ehtii itse juhlia?

– Juhlin kaiken tämän jälkeen. Eilen juhlittiin yhdessä saunassa kavereiden kanssa, Lumme toteaa uupuneena 18 neliön opiskelijaboksissaan.

Valtio-opin opiskelut jatkuvat taas pienen levon jälkeen.