Voe riettaan nahka! – Luova ja harkittu sadattelu voittaa alituisen kiroilun

Vanhan kansan sadattelut ovat nuoremmille sukupolville usein vieraita. Mummun ja ukin ehkä muistetaan noituneen hassusti, mutta itsellä on jo käytössä modernit, kaikkien tuntemat kirosanat. Vanhoista siunailuista voi silti ottaa oppia, etenkin niiden käyttötarkoituksista.

ilmiöt
Kiroiluun viittaavia symboleita.
Sari Toivonen / Yle

Moni muistaa, miten iso- tai isoisovanhemmat kiroilivat. Niin sanotut vanhan kansan kirosanat ja sadattelut kuulostavat nykypäivänä huvittavilta, mutta olivat aikanaan hyvinkin vahvoja voimasanoja. Nykypäivän vitut, saatanat ja perkeleet eivät olisi muutamia vuosikymmeniä sitten tulleet kuuloonkaan, vaan silloin puhuttiin kiertoilmauksilla, varsinkin hyvän ja pahan henkilöitymistä eli Jumalasta ja paholaisesta.

Vanhan ajan sadatteluja, noitumisia ja siunailuja muisteltiin Yle Kainuun aamuradiossa maanantaina 4.5. Yleisö äityi muistelemaan vanhoja voimasanoja hyvällä menestyksellä.

– Voe riettaan nahka, ei se tollisko ällyö vaekka sille kuinka takitilleen tolokuttaa, toteaa nimimerkki Kaenuu rules. Sanontaa pidettiin jopa hieman rumana ilmaisuna.

Useita mainintoja sai täytinen eri muodoissaan ja yhteyksissään.

– Täötistäkö te jokainen sitä minulta kyselette, muisteli yksi aamushown kuuntelijoista.

Ihmisen pään ominaisuuksista on useita sadatteluja, joista lievimpiä ovat aamussa esiintyneet pallopää ja paukapää. Voetuhannen paokapeä on todennäköisesti kainuulaisittain käyttökelpoisin.

Voe riettaan nahka, ei se tollisko ällyö vaekka sille kuinka takitilleen tolokuttaa.

nimimerkki Kaenuu rules

Yleisö muisti monia kaksiosaisia sanontoja. Suomussalmelta löytyi muistikuva sadattelusta Voi herran pieksut ja puupatiinit. Nimimerkki Kari totesi että Voi jumalan pyssyt ja puukuulat. Samaa sarjaa on Voe taevahan talikynttilät.

Paholaisen synonyymi Lempo tuli myös esille, kuten myös piessa, joka samaa tarkoittanee. Myös rumahenki, Voe rietas ja Voe roato mainittiin.

Nykypäivän kirosanatulvan ja vanhanaikaisen asiasta kiroilun välistä eroa selitti osuvasti kuuntelija, joka muisteli tapahtumia pottupellolta 1960-luvulta.

– Isoisäni oli tuolloin jo iäkäs, ja olimme ryhtymässä potunpanoon sahralla eli vanhanaikaisella auralla. Sahraa oli jo korjattu, ja aika pian perunan istutuksen alettua sahran piikki otti kiinni pellossa piilossa olleeseen alakiveen ja meni poikki. Tuolloin isoisäni totesi että "Voi tuhannen miljoonaa heinähäkillistä mannakryynin kokoisia perkeleitä." Se oli minusta hyvin sanottu, sillä jos ne perkeleet alkaisi erikseen luetella, menisi siihen aika kauan.