Puolustusvoimain kirjeoperaatio oli ainakin puolen miljoonan euron urakka

Reserviläiskirje 2015 on Puolustusvoimain ehdottomasti suurin sodanjälkeinen kirjeoperaatio. Kirjeitä saattaa päätyä vanhoihin osoitteisiin ja vainajillekin.

Kuva: Yle

Puolustusvoimain tiedotuspäällikkö Eero Karhuvaara kertoo, että 900 000 reserviläiskirjeen lähettäminen maksoi valtiolle jotakin puolen miljoonan ja miljoonan euron välillä.

Tämä summa tulee sopimuksesta postin kanssa. Yhden kirjeen hinta on tiedotuspäällikön mukaan alle euron.

– Kuorien ja paperien hinta on mitätön; Suomi on paperimaa, sanoo Karhuvaara.

Osoitteiden selvitystyö ja asevelvollisuusrekisterin läpikäyminen puolestaan on Puolustusvoimain henkilökunnan jatkuvaa, normaalia työtä, operatiivista suunnittelua, Karhuvaara sanoo.

Karhuvaara sanoo, että reserviläiskirje 2015 on Puolustusvoimain ehdottomasti suurin sodanjälkeinen kirjeoperaatio. Hän arvelee, että kirjeitä saattaa päätyä vanhoihin osoitteisiin ja vainajillekin.

Tästä huolimatta Puolustusvoimat valitsi vanhanaikaisen kirjeen sähköpostin sijasta.

– Sähköpostiosoitetta kaikilla ei ole, tai sitä ei ole ilmoitettu, tai se on työpaikan, tiedotuspäällikkö toteaa.