1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Baltia sai Nato-vahvistuksensa – Venäjä vihaisena

Nelisenkymmentä Yhdysvaltain panssarivaunua harjoittelee Viron, Latvian ja Liettuan metsissä.

Ulkomaat
Amerikkalaisia tankkeja Latviassa.
Yle

Hiekka lentää kuin autiomaassa, kun Yhdysvaltain tankit kyntävät ränsistynyttä, neuvostoaikoina rakennettua harjoitusaluetta Latvian Adazissa. Adaziin tuotiin maaliskussa 15 panssarivaunua, noin saman verran myös Viroon ja Liettuaan. Samassa laivassa tuli myös raskaita miehistönkuljetusajoneuvoja.

Yhdysvaltain sotilaita Adazissa on noin 150. Heidän vaihdetaan uusiin muutaman kuukauden välein. Nato ja Venäjä ovat 90-luvun lopulla sopineet, että Baltian maihin ei perusteta pysyviä tukikohtia.

– On erilaista kuin kotona. Sata astetta kylmempää, soisempaa, metsäistä – paljon puita – pehmeää maastoa, kersantti Burke kuvailee.

Burke on tullut Georgiasta. Hän sanoo palvelleensa aiemmin Irakissa. Nyt sijoituspaikka on vajaat 300 kilometriä Venäjän rajasta keskellä latvialaista mäntymetsää.

Kersantti Burke
Kersantti BurkeYle

Ukrainan kriisin kärjistyminen sai Naton lisäämään tukeaan

Ukrainan sodan alettua Baltia pyysi Natolta lisää turvaa. Walesin kokouksessa viime kesänä sovittiin sotilasesikuntien perustamisesta Baltian maihin, Puolaan, Bulgariaan ja Romaniaan. Ne suunnittelevat esimerkiksi logistiikkaa siltä varalta, jos näihin maihin joskus päädyttäisiin tuomaan enemmän joukkoja.

Nato päätti myös niin sanottujen keihäänkärkijoukkojen perustamisesta, jotka saadaan muita joukkoja nopeammin liikkeelle. Baltian maiden ilmavalvontaan jäsenmaat lupasivat muutaman koneen lisää.

Eniten huomiota herättivät kuitenkin panssarivaunut. Diplomaattilähteet kuvaavat noin 40 tankin lähettämistä lähinnä symboliseksi eleeksi, sillä rajan takana Venäjän puolella tankkeja arvioidaan olevan satoja. Venäjä on ilmaissut pitävänsä Naton varustelua uhkana.

Leirin arki on samanlaista joka paikassa

Nato-leirissä rutiinit ovat samat joka puolella maailmaa: ajoneuvoja huolletaan, ajetaan ja opetellaan toimimaan yhteistyössä liittolaisten eli tässä tapauksessa latvialaisten kanssa. Sotilaita on myös tutustutettu Latvian historiaan, Burke sanoo käyneensä miehitysmuseossa.

– Sen jälkeen täällä olollamme tuntui olevan ”syvempi tarkoitus”. Latviaa on kiusattu joka suunnasta, toivottavasti voimme olla avuksi ja harjoitella yhdessä, Burke muotoilee.

Hiekka-aavikon värisiksi maalatut tankit mylvivät. Kersantti Burke karjuu, nuori mies juoksee miehistönkuljetusajoneuvon sisältä ja pää pyörien etsii äänen suuntaa. Burke viittoo miehen takaisin Bradleyn sisälle.

– Ajoneuvot menevät rikki jos ne vain seisovat, Burke sanoo.

Lue seuraavaksi