Perussuomalaiset hyväksyi Sipilän kanssa saavutetun sovun

Sipilä tapaa tiistai-ilta muidenkin puolueiden johtajat.

politiikka
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen eduskunnassa Helsingissä 5. toukokuuta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen eduskunnassa Helsingissä 5. toukokuuta.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on päättänyt jatkaa hallitustunnusteluja keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ja puheenjohtajansa Timo Soinin maanantaina tekemän sopimuksen pohjalta.

Sipilä tapasi perussuomalaisten eduskuntaryhmän jäsenet ja Soini puolestaan keskustan eduskuntaryhmän jäsenet.

Soinin mukaan molemmissa ryhmissä keskustelua käytiin hyvässä hengessä. Hän ei vieläkään kertonut yksityiskohtia talouden sopeuttamisen, EU-politiikan ja maahanmuuttopolitiikan muutoksista, vaan sanoi kokonaisuuden ratkaisevan.

Hallitustunnustelija Sipilä tapaa tiistai-illan aikana vielä kaikkien puolueiden johtajat.