1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Populismista valtavirtaan – miten äärioikeistopuolue pääsee politiikan salonkeihin?

Kun populistipuolue on onnistunut keräämään uskottavan äänestäjäkunnan, on vielä saavutettava uskottavuus muiden puolueiden silmissä. Ranskassa oli irtisanouduttava perustajan linjasta suorin sanoin, Britanniassa ja Ruotsissa tehdään linjamuutosta hivuttamalla. Arvostelijoiden mielestä muutos ei ole totta.

Marine Le Pen avasi sylinsä kannattajilleen Pariisissa vappuna 2015. Kuva: Yoan Valat / EPA

Ranskan kansallisrintaman puheenjohtaja Marine Le Pen on neljän puheenjohtajavuotensa ajan yrittänyt häivyttää puolueensa äärioikeistolaista mainetta ja vakiinnuttaa asemaa muuna kuin protestipuolueena. Vaalit ovatkin olleet voittokulkua, jonka tähänastinen kruunu on neljännes ranskalaisten äänistä viime europarlamenttivaaleissa.

Toisen maailmansodan juutalaisvainot ovat historiassa pelkkä yksityiskohta.

Tämä Jean-Marie Le Penin lausunto oli puolueelle viimeinen pisara.

Puolueen perustajaa ja pitkäaikaista johtajaa, Marine Le Penin isää Jean-Marie Le Penia, ei kuitenkaan ole saatu lopettamaan kiusallisia ja jopa rasistisia kommenttejaan. Tässä kuussa puolue vihdoin ilmoitti, ettei hän enää puhu puoleen nimissä eikä ole puolueen jäsen. On varsin mahdollista, että seuraavaksi menee kunniapuheenjohtajan asema.  

Jean-Marie Le Pen ei edelleenkään ole kuka tahansa. Muun muassa europarlamentaarikkona hänellä on yhä painoarvoa. Sillä hän on työntänyt luomuksensa käänteeseen, jossa puolueelta lohjennee äärioikeistolaisten kannatusta, mutta jonka onnistuessa Marine Le Pen voi kerätä suuret poliittiset voitot. Samalla hän kuitenkin saa uuden haasteen: toisia puolueita lähestyessään kansallisrintaman olisi edelleen näyttäydyttävä äänestäjien silmissä muista poikkeavalta.

Tällä tavoin kansallispuolue tuskin halusi tienhaaraan tulla, mutta muutos perinteisten puolueiden suuntaan on oikeistopopulistipuolueille väistämätön muutenkin. Joustamaton muukalaisvastaisuus, saati avoin rasismi, ei ole sodanjälkeisessä Euroopassa ollut omiaan nostamaan tulokkaita vakiintuneiden ykköspuolueiden joukkoon. Omia suuntimiaan valtavirtaan ottavat parhaillaan Britanniassa UKIP ja Ruotsissa ruotsidemokraatit.

UKIP:ssa uutta kurinalaisuutta

Itsenäisyyspuolue UKIP syntyi vastustamaan Britannian EU:ta jäsenyyttä, ja sellaisena britit ovat sitä äänestäneet: viimeksi eurovaaleissa äänisaalis kasvoi huimaan 27,5 prosenttiin, mutta parlamenttivaaleissa saldo oli vain runsaat kolme prosenttia.

UKIP ei ole rasistinen puolue, vaikka kourallinen tuhansista ehdokkaista on esittänyt typeriä tai loukkaavia kommentteja.

Nigel Farage puolustautui vaalitilaisuudessa, jossa UKIP pyrki nostamaan esiin nais- ja vähemmistöehdokkaita.

Britannian suuria suosivassa vaalijärjestelmässä pienpuolueet eivät ole olleet pitkäikäisiä. UKIP:lla ikää kuitenkin on yli kaksi vuosikymmentä. Tie on ollut pitkä, mutta tämän viikon vaaleissa puolue näyttää nousevan oikeistopopulistisesta pienpuolueesta varteenotettavaksi tekijäksi konservatiivien oikealle puolelle.

Huhti-toukokuun mielipidekyselyt brittilehdissä ennustavat puolueelle 12–17 prosentin ääniosuutta. Pääministerinsalkkua sillä ei saa, mutta vakavasti otettavan roolin kyllä, ehkä suorastaan vaa'ankielen aseman. Kannatuksen todellisesta kasvusta kertoo myös menestys täytevaaleissa päättyvän vaalikauden varrella.

Kasvun takana on kansalaisten protestimielen lisäksi myös tyylinmuutos. Puolue on viime vuosina karsinut oikeistopopulismille tyypillisiä kovaäänisiä mediatemppuja. Toiminnassa on yhä enemmän sellaista kurinalaisuutta, jollaisella toinen pienpuolue liberaalidemokraatit on aiemmin onnistunut lyömään kiilaa konservatiivien ja työväenpuolueen kaksinvaltaan.

Kannatus lisää vastuuta

Populistipuolueille tavalliseen tapaan UKIP henkilöityy yhteen johtajaan. Puolueen perustajiin kuuluva Nigel Farage on vähintäänkin värikäs hahmo, joka vetoaa perusbritteihin oluenjuonnillaan, vikkelillä sanankäänteillään ja myös kyvyllä nauraa itselleen.

Puolueen painoarvon kasvaminen on kuitenkin haastanut hänet ottamaan yhä useammin kantaa asiakysymyksiin, joihin vastaukseksi ei riitä UKIP:n perusresepti eli EU:sta eroaminen ja ulkomaalaisten maahanmuuton rajoittaminen.

Kannatuksen kasvu voi olla mannaa, mutta poliitikkoa, joka voi saada todellista lainsäädäntövaltaa, kuunnellaan eri korvalla kuin protestiksi äänestettyä populistia. Sen Farage on saanut huomata muun muassa kyseenalaistettuaan terveydenhoitojärjestelmän julkisen rahoituksen.

Ruotsidemokraatit haluaisi kumppaniksi

Ruotsin oikeistopopulistisella ruotsidemokraateilla on ollut täsmälleen sama haaste ratkaistavanaan kuin UKIP:llä. Se on viime vuodet pyrkinyt sovittamaan yhteen puolueen päätavoitteen – maahanmuuton voimakkaan rajoittamisen – ja uskottavuuden salonkikelpoisuuden toisten puolueiden silmissä.

Kansalaiset palkitsivat linjan viime syksyn vaaleissa kasvattamalla äänipottia yli seitsemällä prosentilla. Tämän kevään mielipidekyselyjen perusteella tuo liki 13 prosentin kannatus on jatkanut kasvua. 

Olemme kaksinkertaistaneet jäsenmäärämme kahdessa vuodessa ja houkuttelemme yhä enemmän naisia.

Puoluesihteeri Björn Söder kommentoi tammikuussa ruotsidemokraattien ongelmaa: naiset kaihtavat puoluetta; heitä on äänestäjäkunnasta vain vähän yli 20 prosenttia.

Toiset puolueet sen sijaan eivät ole heltyneet ruotsidemokraateille, jonka kunnallispoliitikot laukoivat vaalivuonna sellaisia kommentteja kuin "maahanmuuttajat ovat syöpäläisiä" ja "feminismit ovat pohjasakkaa". Omien kurissapito on oikeistopopulistipuolueiden tyypillinen ongelma yleensäkin, ei vähiten nykyisenä sosiaalisen median nopean kommentoinen aikana. 

Edellisten vaalien alla kaikki muut puolueet ilmoittivat jo etukäteen, että ruotsidemokraattien kanssa ei ryhdytä yhteistyöhön. Sitä on turha toivoa koskaan, sanoi sosiaalidemokraattinen pääministeri Stefan Löfven myös viime vaalien jälkeen, vaikka joissakin sosiaalisissa kysymyksissä ruotsidemokraatit ovat lähellä vasemmistoa – kunhan pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta nauttivat ovat pelkästään ruotsalaisia. 

Puhdistuksella on epäilijöitä

Viime kuussa ruotsidemokraattien johto päätti vetää näkyvän viivan maahanmuuttokriittisyyden ja rasismin välille. Viivan toiselle puolelle jäivät puolueen nuorisojärjestön puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä viisi jäsentä, joille annettiin potkut puolueesta. 

Päätös vie vuonna 1988 perustettua puoluetta jälleen askeleen loitommalle juurista, jotka ovat sellaisissa jopa uusnatsistisissa yritelmissä kuin Pitäkää Ruotsi ruotsalaisena -puolueessa.

Ruotsissa on kuitenkin paljon myös niitä, jotka pitävät puhdistusta näennäisenä. Syrjinnän vastainen Expo-säätiö on julkaissut sivullaan aikajanan (siirryt toiseen palveluun), joka säätiön mukaan osoittaa, että rasismi on aina ollut puolueen ytimessä, vaikka puolue itse kiistää rasismisyytteet ja kuvaa linjaansa arvokonservatiiviseksi.