Sananen – Hyviä nimiä

Lapsen nimen keksiminen on meille ei-kuninkaallisille kovaa hommaa. Siihen kannattaa kuitenkin panostaa. Hieno nimi ei ole vain lisäarvo. Ihmisotus on niin herkkä, että se saattaa ottaa nimensä opasteena.

Näkökulmat
Mikko Maasola
Sanna Pirkkalainen / Yle

Rakkaalla lapsella on oltava joku nimi. Muillakin. Vaikkapa Charlotte Elizabeth Diana. Nimi saattaisi olla hyvinkin pykätty punavuorelaisen ravintolan servettiin ja onnellinen ispä, sisustussuunnittelija Petteri Töppönen, huokaisisi syvään. Se on lukittu, nyt koko kausi Breaking badia! Sama Charlotte on myös oikean prinsessan nimi. Nimet on aika vaikeita keksiä, niin kuuluukin, niillä on ihan oma arvonsa.

Kuninkaallisilla on sinällään helppoa, kun on zapluuna valmiina. Mappi esiin ja isomummot riviin. Sieltä löytyy helposti Elizabethit ja muut. Samalla kaavalla jos itse rakentaa, tulee Annelia, Tuulikkia, Anteroa ja Kalevia. Niin hyviä nimiä, ettei niitä tee mieli pilata. Tässä ajassa asiat pilaantuvat niin nopeasti.

Tulee Annelia, Tuulikkia, Anteroa ja Kalevia.

Paineita saattaa tulla. Muillekin kuin kuninkaallisille. Jos annat liian tavallisen nimen, tuomitset Hannun pieneen elämään. Persoonallinen nimi taas on valmistajan käyttöohje ja muistutus siihen, kuinka käsissänne on ainutlaatuinen persoona jota tulee kannustaa syvimmän neroutensa löytämisessä. Kasvatus on raskasta ja masentavaa, mutta nimellä pääsee pitkälle. Siksi sen laatimiseen kannattaa käyttää aikaa.

Jos on hippulat nivusissa, ehdotan nimiä Sero, Revontuli, Pellonpekko ja Orri. Hätätapauksessa Jermo käy myös.

Tytölle vaikea nimi on kuin rusetti raiveliin. Titania, Senta ja Meteoora ovat ihan kohta kuluneita perussuomalaisten nimiä, joten pidäppä kiirettä.

Jotkut osaavat analysoida vauvan, tuon laavaa sylkevän sätkyttäjän, nimestä kuinka paljon häntä vanhemmat rakastavatkaan. Hienosti on taas rakkauden määrä kumuloitunut kastetodistukseen. Olemme vaikuttuneita, tätisi ja minä.

Harkinta on nykyisin nimen kohdalla niin kovaa, että harvalla tulee enää työtapaturmia. Aimo Lerssi, Lempi Varvas ja Naima Teline ovat menneiden aikojen oikeita nimiä ja epäilemättä viattomia, hyviä ihmisiä. Pyyteettömiä työihmisiä. Heitäkin vanhemmat rakastivat ja päätyivät etunimeen joka tuntui osuvimmalta.

Luulen, että nimi on tärkeä. Se kulkee mukana ja ohjaa toimintaa. Nyt kuntarkastelen, niin aika mikkomaista elämäni on ollut. Suu sopivasti auki olen säntäillyt tilaisuudesta toiseen. En ole oppinut sanomaan koskaan ei. Olemuksessa on säilynyt keski-ikään asti ripaus huolettomuutta ja idioottimaisuutta. Mikot eivät ole ensirakastajia – elämän suuressa kamarinäytelmässä. Minä ole se Mikko, jolta lainataan vasaraa palauttamatta.

Zynden hoikkuuden salaisuus ei ole pilateksessa.

Lempinimi kertoo tietenkin enemmän kuin ristimänimi. Se on annettu koeteltujen kohtaamisten kautta, ei kosmista kääröä tuijotellen. Lempinimi on mantteli, joka näkyy kauas ja tunnistetaan pelkästä hajusta.

Zynde on tuoksuva elämänkumppani. Hän on ikuisesti köyhä, mutta kokemuksiltaan rikas. Zynden hoikkuuden salaisuus ei ole pilateksessa. Sinä tiedät hänen tarinansa tarkalleen. Pera on huomattavasti tanakampi. Häneltä jäi moni asia kesken. Huomaatko kuinka kuva tulee mieleen? Entäs kirjaston Aulikki, jota et ole koskaan tavannut, mutta jonka tunnistat sadasosasekunnissa takaapäin hämärien hyllyjen välistä. Huomaa kevytneule!

Suomalaiset ovat pirullisen kovia arvostelemaan toisten lasten nimiä. Ääneen ei voi sanoa mitään Silanderien uuden vauvan nimestä, mutta ilme kertoo enemmän kuin tuhat erisnimeä.

Vielä yksi nimi pitäisi antaa. Sipilän hallitukselle. Sixpäkkiä siitä ei tule. Kelpaisiko neliveto? Sellainenhan Sipilällä on siviilissäkin. Eikun.. se on Sutki. Tulee tietenkin sanoista Suomen Työväen hallitus-Kimara.

Maallikkosaarnaaja Maasola