Ranskan äärioikeiston Jean-Marie Le Pen julisti poliittisen sodan tytärtään vastaan

Ranskan äärioikeistolaisen Kansallisen rintaman perustaja Jean-Marie Le Pen on raivostunut erottamisestaan perustamastaan puolueesta. Kansallisen rintaman kurinpitotoimikunta päätti eilen illalla erottaa 86-vuotiaan kunniapuheenjohtajan. Toimien taustalla on vanhemman Le Penin riitautuminen puolueen nykyisen puheenjohtajan, tyttärensä Marine Le Penin kanssa.

Ulkomaat
Jean-Marie Le Pen puhujalavalla tyttärensä edessä.
Jean-Marie Le Pen varasti vappupäivänä puhujalavan tyttärensä edessä.Yoan Valat / EPA

Valokuva Kansallisen rintaman viikonloppuna Pariisissa järjestämältä perinteiseltä vappumarssilta kertoo kaiken oleellisen. Siinä isoisä Le Pen on juuri hypännyt Place de l’Opéran lavalle kesken tyttärensä puheen ja irvistää kameroille hassussa, punaisessa takissaan. Tytär Marine Le Pen katsoo kiusaantuneena muualle.

Kansallinen rintama on Jean-Marie Le Penin luomus ja menestyvä perheyritys. Parin viime kuun aikana Ranskassa on kuitenkin seurattu hallitsijasuvun yhä dramaattisemmaksi ja kiusallisemmaksi käyvää perheriitaa. Viime viikkoina isä ja tytär eivät ole olleet enää minkäänlaisissa puheväleissä ja ovat kommunikoineet ainoastaan medialle lähetettyjen tiukkasanaisten tiedotteiden välityksellä.

Riidan taustalla on nykyisen puheenjohtajan Marine Le Penin halu irrottautua puolueensa rasististen ja juutalaisvastaisten kannanottojen tahraamasta menneisyydestä. Vanhemman Le Penin toistuvat möläytykset ovat kuitenkin haitanneet tätä työtä, eikä isäpappa ole itse ymmärtänyt tai halunnut vetäytyä julkisuudesta. Marine Le Pen joutui siis tekemään eräänlaisen julkisen isänmurhan ja vaatimaan isänsä erottamista puolueesta.

Erottamista edelsi aluevaalien ehdokkuudesta luopuminen, johon Jean-Marie taivuteltiin huhtikuussa. Isoisä hyväksyi vaaliehdokkuudesta luopumisen sillä ehdolla, että tilalle nostettiin hänen lempilapsenlapsensa, 25-vuotias kansanedustaja Marion Marechal-Le Pen. Puheenjohtaja Marine Le Penin siskontytär onkin yksi Ranskan politiikan nousevista hahmoista: isoisäänsä sivistyneempi mutta tätiään selvästi konservatiivisempi poliitikko.

Marion Marechal-Le Pen tosin ilmoitti tänään harkitsevansa koko aluevaaliehdokkuudesta luopumista. Sanomalehti Le Monden mukaan nuori nainen on kyllästynyt toimimaan perheriitojen välikappaleena.

Isoisä Le Pen toivoo tyttärensä häviävän presidentinvaalit

Poliittinen perhedraama ei näytä muutenkaan laantumisen merkkejä, sillä isoisä Le Pen on ainoastaan koventanut puheitaan maanantaisen erottamisensa jälkeen. Jean-Marie on kuvaillut erottamistaan ”rikolliseksi” ja on vannonut jatkavansa poliittista taisteluaan kaikin keinoin. Radiokanava Europe 1:n haastattelussa isoisä Le Pen sanoi myös haluavansa, että hänen tyttärensä Marine luopuisi Le Pen -sukunimen käytöstä.

86-vuotias patriarkka kertoi lisäksi toivovansa, että hänen tyttärensä häviää vuoden 2017 presidentinvaalit. ”Olisi skandaali, jos sellaisilla moraalisilla periaatteilla johdettaisiin Ranskaa”, Jean-Marie Le Pen totesi tänään tiistaina tehdyssä haastattelussa.

Ranskassa onkin jo kyselty, olisiko Marine Le Penin sittenkin kannattanut pitää isänsä puolueen riveissä, julkisen likapyykinpesun jonkinlaiseksi rajaamiseksi. Toisaalta julkinen isänmurha taisi silti olla poliittinen välttämättömyys. Vuoteen 2017 tähtäävä presidenttipeli on jo alkanut, eivätkä kaasukammiokommentit millään istuneet kansallisen rintaman uuteen, salonkikelpoiseen imagoon.

Marine Le Penin taktiikka on sitä paitsi toiminut tähän asti loistavasti. EU- ja maahanmuuttovastainen puolue nousi Ranskan suurimmaksi viime kevään eurovaaleissa ja keräsi historiallisen suuren äänisaaliin myös maaliskuun aluevaaleissa. Puheenjohtaja Le Pen on sanonut tähtäävänsä siihen, että hänen puoleensa äänestäminen ei olisi enää hävettävä asia vaan kunniakas teko.

Isoisä Le Penin erottaminen ei ollut silti selvästikään helppo päätös, vaan puolueen kurinpitolautakunnan eilinen kokous istui pohtimassa ratkaisuaan tuntikausia. Toistaiseksi on myös liian aikaista sanoa, miten puolueen äänestäjät reagoivat vanhemman Le Penin syrjäyttämiseen. Moni Kansallisen rintaman kannattajista on vierastanut Jean-Marie Le Penin avoimen rasistisia kannanottoja, vaikka uskollista fanikuntaakin toki yhä löytyy.

Ongelmallisinta puheenjohtaja Marine Le Penin kannalta onkin koko perheriidan saama hieman tragikoominen sävy. Le Penin vappupuheen aikana otettu valokuva kun kertoo puolueesta, jonka johtaminen on yhtä sirkusta. Haluavatko ranskalaiset sellaista porukkaa maansa johtoon?