1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Aurinkovarjoa pidellyt oppilas toi nuhteet kiinalaisopettajalle

Shanghailainen opettaja sai nuhteet paikallisilta kouluviranomaisilta sen jälkeen, kun sosiaalisessa mediassa oli syntynyt kohu kuvista, joissa oppilas piteli opettajalle aurinkovarjoa.

Kiinalainen opettaja on saanut paikallisilta kouluviranomaisilta nuhteet sen jälkeen, kun sosiaalisessa mediassa syntyi kohu kuvista, joissa oppilas pitelee aurinkovarjoa opettajalle koulun luokkaretkellä.

Shanghailaisen koulupiirin lausunnossa muistutetaan, että opettajien on noudatettava itsekuria ja huolehdittava oppilaistaan.

Kohu syntyi, kun sosiaalisessa mediassa alkoi kiertää kuvia, joissa opettajan pieni oppilas kurotti kättään pitääkseen aurinkovarjoa opettajan pään päällä luokan ollessa luokkaretkellä aurinkoisena päivänä. Kuvissa opettaja käveli ympäriinsä ja istui penkillä.

Kuvat saivat osakseen kritiikki- ja sarkasmivyöryn sosiaalisessa mediassa, vaikka paikallismedian mukaan poika hoiti tehtäväänsä vapaaehtoisesti. Koulupiiri aloitti nopeasti kohun alettua tutkimuksen aiheesta.

Kiinassa korkea-arvoisilla henkilöillä on perinteisesti ollut etuoikeus käyttää käskyläisiä, jotka pitelevät sateen- tai auringonvarjoa suojaamaan näitä säältä. Aikaisemmin tapa on nähty statussymbolina, mutta vähitellen sitä on alettu pitää autoritaarisen hallinnon ylimielisyyden osoituksena.

Viime vuonna presidentti Xi Jinpingistä otettu kuva (siirryt toiseen palveluun), jossa tämä piteli itse omaa sateenvarjoaan, voitti kiinalaisen journalismipalkinnon, koska se antoi hänestä kuvan tavallisena ihmisenä.