1. yle.fi
  2. Uutiset

Venäläisturismille odotettavissa hiljainen kesä – matkailuyritykset muutoksen edessä

Venäläisten matkailijoiden määrä Helsingissä on romahtanut lähes puoleen vuoden takaisesta. Matkailualan yritykset pyrkivät paikkaamaan menetyksiä tavoittamalla uusia kansallisuuksia, kuten yhdysvaltalaisia ja kiinalaisia.

Kotimaan uutiset
Turisti kuvaa Helsingin tuomiokirkkoa Senaatintorilla.
Anne Hämälainen / YLE

Venäläisten matkailijoiden yöpymiset Helsingin seudulla vähenivät viime vuonna huomattavasti. Trendin odotetaan jatkuvan samanlaisena myös kesäkaudella.

Tilastokeskuksen mukaan helmikuussa venäläisiä turisteja yöpyi Helsingissä noin 43 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa vähemmän. Koko maassa laskua vuonna 2014 tapahtui noin 17 prosentin verran.

Syitä venäläisten matkalijoiden määrän pienenemiselle on monia.

– Venäläisiin on osunut tavallaan kaksinkertainen isku. Ruplan kurssi on heikentynyt ja Suomen hintataso on noussut, arvioi Matkailu- ja Ravintolapalvelut ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi.

Venäläismatkailijoiden katoon vaikuttavat Lapin mukaan myös elintarvikkeiden ja alkoholin kiristynyt verotus sekä Ukrainan tilanne erilaisine boikotteineen.

Kasvua haetaan muista kansallisuuksista

Helsingin seudulla matkailijoiden kokonaismäärä on pysynyt samana, sillä yhdysvaltalaisten ja kiinalaisten turistien määrä on kasvanut.

Kasvavien matkustajaryhmien houkuttelu ei kuitenkaan ole helppoa. Koska venäläiset ovat suurin yksittäinen matkailijaryhmä, on heille kohdennettu paljon markkinointia.

– Uusien kansallisuuksien tavoittaminen on haastavaa – esimerkiksi kiinantaitoisia ihmisiä on vaikea löytää. Tavoitteena on saada matkailijat pysähtymään Helsinkiin, kertoo Lappi.

Lue seuraavaksi