Koe uusi yle.fi

Näkökulma: Milloin Välimeren tragedia aletaan ottaa tosissaan?

EU-johtajat lupasivat parin viikon takaisessa huippukokouksessaan puuttua siirtolaistilanteeseen. Sanoista tekoihin on kuitenkin vielä matkaa. Siirtolaisvirrat jatkavat kiihtymistään ja tänään Välimerellä hukkui jälleen 40 ihmistä.

Näkökulmat
Petri Burtsov Rooma
Yle

Italiassa ollaan totuttu siihen, että aina suuremman veneturman sattuessa tapahtumat toistavat samaa kaavaa. EU:n johtajat esittävät osanottonsa kuolemien johdosta, kokoontuvat huippukokoukseen päättämään pikaisista toimista tilanteen ratkaisemiseksi, ja julistavat lopulta kunnianhimoisen toimenpideohjelman.

Ihmisille syntyy käsitys, että tilanteelle ollaan tekemässä jotain, kunnes sattuu taas uusi onnettomuus. Ja pidetään taas uusi kokous toimenpideohjelmineen.

On kuin olisi olemassa kaksi todellisuutta. Toisessa vannotaan yhteisvastuuta, puututaan siirtolaisvirtojen syihin, välillä jopa komissaari tulee käymään Sisiliassa toteamassa tilanteen vakavuuden. Ja sitten on toinen todellisuus, se, jossa tuhannet ihmiset hukkuvat.

Italialaiset ovat menettäneet toivonsa siirtolaisongelman ratkaisun suhteen jo kauan sitten. Monet tavalliset italialaiset eivät jaksa enää edes valittaa ongelmasta, koska tietävät, ettei siitä ole mitään apua.

Ainoa, mitä he voivat tehdä, on auttaa niitä, jotka selviävät vaarallisesta merimatkasta Libyasta Italiaan. Tämä näkyy erityisesti Sisiliassa, jossa paikalliset asukkaat vievät maahantulijoille ruokaa, juomaa ja vaatteita, ottavat heitä koteihinsa asumaan, ja opettavat heille Italiaa.

Mutta Välimeren siirtolaisongelmaa ei ratkaista hyväntekeväisyydellä. Sitä ei myöskään ratkaista pelkästään vahvistamalla rajavalvontaa, niin kuin EU huippukokouksessaan päätti.

Entä auttaisiko se, jos ihmissalakuljettajien käyttämät heikkokuntoiset laivat upotettaisiin jo ennen liikkeellelähtöä? Tuskin. Libyassa on YK:n arvioiden mukaan yli miljoona siirtolaista odottamassa epätoivoisesti pääsyä Eurooppaan. He tietävät matkan riskit, mutta tekevät sen silti. Jos halu päästä Eurooppaan on näin suuri, kokeillaan veneiden upottamisen jälkeen varmasti jotain toista keinoa. Ja sen jälkeen taas toista.

Ongelmaan ei ole yhtä yksinkertaista ratkaisua, eikä sen miettimiseen ole nyt edes aikaa. Prioriteetin pitää olla ihmishenkien pelastaminen, ja vasta sen jälkeen voidaan aloittaa poliittinen kiistely siitä, kuka turvapaikan saaneet ottaa vastaan, ja miten siirtolaisvirtoihin voidaan pitkällä tähtäimellä vaikuttaa.

Ihmishenkien pelastaminen Välimerellä on mahdollista. Italia teki sitä yksin vuoden verran, kun sen Libyan rannikolla toiminut Mare Nostrum –pelastusoperaatio pelasti viime vuonna Välimerestä yli 150 000 siirtolaista. Kansainväliset avustusjärjestöt vaativat yhteen ääneen vastaavanlaisen pelastusoperaation käynnistämistä välittömästi.

Miten monen pitää vielä hukkua, ennen kuin tilanteeseen puututaan tehokkain toimin korulauseiden sijaan? Tänään sattuneessa onnettomuudessa sai Pelastakaa Lapset –järjestön mukaan surmansa yli 40 ihmistä. Viikonloppuna menehtyi kymmenen. Tämän kevään aikana surmansa on saanut arvioiden mukaan 1 750 ihmistä. Viidentoista vuoden aikana hukkuneita on yli 23 000.

Nämä ovat järkyttäviä lukemia, varsinkin kun monet niistä olisi voitu estää määrätietoisilla poliittisilla valinnoilla. Kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM arvioi, että mikäli ongelmaan ei puututa, Välimerellä hukkuu pelkästään tänä vuonna 30 000 siirtolaista.

Italialaiset sanovat usein, että heidät on jätetty yksin siirtolaisongelman kanssa. Ja totta varmasti onkin, että muut EU-maat voisivat avustaa Italiaa nykyistä enemmän pakolaishakemuksien käsittelyssä, paperittomien siirtolaisten taustojen selvittämisessä, sekä laittomien siirtolaisten palauttamisessa takaisin heidän kotimaihinsa.

Vaikka Italiaa kantaakin raskaimman taakan Välimeren siirtolaistilanteen hoidossa, ei se ole EU:n aikaansaamattomuuden suurin kärsijä. Kriisin suurimpien kärsijöiden avunhuutoja emme koskaan kuule. Heidät, jos jotkut, on jätetty yksin.