WHO: Eurooppaa odottaa valtava lihavuusongelma

Jos nykykehitys jatkuu, noin 89 prosenttia irlantilaismiehistä on ylipainoisia vuoteen 2030 mennessä, kertoo keskiviikkona julkistettava tutkimus.

Ulkomaat
Nainen kävelee New Yorkissa suuren virvoitusjuoma mukin kanssa.
Justine Lane / EPA

Eurooppa kohtaa massiivisen lihavuuskriisin vuoteen 2030 mennessä, ennustaa Maailman terveysjärjestön WHO:n tuore tutkimus.

Irlantilaismiehistä 89 prosentin odotetaan olevan ylipainoisia ja lähes joka toisen liikalihava vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2010 irlantilaismiehistä 74 prosenttia oli ylipainoisia ja 26 prosenttia liikalihavia.

Ylipainoiseksi luokitellaan henkilö, jonka painoindeksi on yli 25. Liikalihavalla painoindeksi on yli 30.

Liikalihavuuden odotetaan yleistyvän nopeaan tahtiin myös perinteisesti hoikemmissa maissa kuten Ruotsissa. Arviolta 26 prosenttia ruotsalaismiehistä ja 22 prosenttia ruotsalaisnaisista on liikalihavia vuoteen 2030 mennessä. Vastaavat luvut olivat 14 ja 12 prosenttia vuonna 2010.

Tutkijoiden mukaan ennuste piirtää huolestuttavan kuvan liikalihavuuden yleistymisestä eri puolilla Eurooppaa.

– Hallitusten pitää tehdä enemmän rajoittaakseen epäterveellisten ruokien markkinointia ja tehdäkseen tervellisistä ruoista edullisempia, sanoo tohtori Laura Webber Britannian terveysfoorumista, joka osallistui tutkimuksen tekemiseen WHO:n ja EU:n komission kanssa.

Lähteet: AFP, Reuters