Näkökulma: Musti saa asunnon päivässä, Ensio ei

Suomi tarvitsee ihmisensuojelulain. Eläinsuojelulaki meillä jo on, kirjoittaa oikeustoimittaja Ari Mölsä.

Kotimaa
Ari Mölsä.
AJ Savolainen

Tutustuin erääseen Ensioon muutama vuosi sitten, joulun alla 2010. Tavatessamme Ensio sulatteli itseään Helsingin rautatieasemalla.

Ensio oli vapautunut vankilasta kolmea vuotta aiemmin. Hän oli lopettanut juomisen lähes kokonaan – rappioremmeissä hän ei viihtynyt.

Asuntoa Ensiolle ei ollut kolmessa vuodessa löytynyt. Hänellä ei ollut vuokrarästejä eikä häätöjä. Yksityisille vuokramarkkinoille Ension oli kuitenkin turha edes yrittää, koska hän oli ulosottomiehen mustalla listalla vanhojen velkojen takia.

Ensio nukkui porraskäytävissä, roskalaatikoissa ja viemäreissä.

Asuntoloihin hän meni vain äärimmäisen pakon edessä. ”Asuntolat ovat meluisia ja levottomia. Täit ovat siellä ikuinen riesa. Ennen asuntolaan menoa on otettava pienet kännit, koska kaikki muut ovat siellä humalassa – ei sitä muuten kestä.”

Miksi Suomessa ei ole ihmisensuojelulakia? Eläinsuojelulaki meillä jo on.

Eläinsuojelulaki ja sen nojalla annetut asetukset ovat tiukkoja. Niiden sanakäänteet ovat imperatiivissa, käskymuodossa.

Jos kulkukoira värjöttelee pakkasessa, kunnan on järjestettävä sille lämmin asunto muutamassa tunnissa. Myös muilla löytöeläimillä on sama subjektiivinen oikeus välittömään ja asianmukaiseen hätämajoitukseen.

Koirilla, kissoilla, jyrsijöillä ja häkkilinnuilla on oltava tarkoin säädetyt vähimmäisneliöt asumiseen.

Eläimistä on huolehdittava niin, että niillä on mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen. Niillä on oltava myös muita sopivia virikkeitä.

Eläimelle annettavan ruuan on oltava ravitsevaa ja tasapainotettua sekä tarvittaessa kivennäisillä ja vitamiineilla täydennettyä.

Eläimen lajinomaisen liikunnantarpeen tyydyttämisestä on huolehdittava riittävästi.

Häkkilinnuilla on oltava mahdollisuus päivittäisiin hiekka- ja vesikylpyihin.

Ensiolle ei ihmisarvoista asuntoa järjestynyt, **vaikka mies värjötteli pakkasessa.**

Tahdon omaa rauhaa. Haluaisin asunnon, johon voi tulla ja josta voi mennä vapaasti. Vasta oman sisustamisen jälkeen asunto on koti.”

Ensio odotti malttamattomana jo kesää – keskellä vuoden pimeintä ja kylmintä aikaa.

Keväällä hän muuttaisi taas meren rannalle. Viemärit, roskalaatikot ja porraskäytävät vaihtuisivat pieneen luotoon ja telttaan Helsingin edustalla.

Omassa pikku saaressaan Ension olisi hyvä olla. Kukaan ei hätyyttelisi Ensiota sieltä pois. Sinne ei yltäisi hallin hammas.

Ensio ei kaivannut sosiaalisia virikkeitä eikä kivennäisillä ja vitamiineilla tasapainotettua viranomaisruokaa.

Liikunnaksi riittäisivät soutureissut kauppaan. Päivittäisen hiekka- ja vesikylvyn hän saisi pulahtamalla mereen.

*Olen yrittänyt tavoittaa Ension uudelleen, *nyt vuosien jälkeen.Haluaisinkysyä, mitä hänelle kuuluu. Ensiolla ei ole osoitetta, puhelinta eikä sähköpostia. Olen huolissani hänestä.

Kun taannoin tapasimme, Ensio jaksoi vielä heittää huulta. ”Täytynee hankkia Kennelin suositus, muuten en asuntoa saa.”

Mitä Ensiolle tapahtuu syksyllä, kun ilmat jälleen kylmenevät? Meneekö Musti asuntojonossa taas Ension ohi?

Kirjoittaja on Yle Uutisten oikeustoimittaja. Hän on koulutukseltaan varatuomari ja sosiaalipsykologi.