Tiesitkö? Näin paljon palloilulajeissa kertyy juoksukilometrejä

Jalkapallossa ja pesäpallossa on ainakin pari yhteistä piirrettä. Molemmissa yhtenä pelivälineenä on pallo ja molemmissa pelaajat juoksevat – paljon.

urheilu
Jalkapallo tekonurmella
Yle

Jalkapallon pelaaja juoksee keskimäärin yhden ottelun aikana 10–11 kilometriä, pisimmillään jopa 13–14 kilometriä.

Pelipaikka vaikuttaa kilometrimäärään, keskikenttäpelaajat juoksevat eniten ja keskipuolustajat vähiten. Esimerkiksi meneillään olevassa Mestareiden Liigassa FC Barcelonan hyökkääjä Lionel Messi on juossut keskimäärin 8,2 kilometriä yhdessä ottelussa, kun eniten juosseen Juventuksen puolustajan Stephan Lichtsteinerin vastaava luku on 11,3 kilometriä. Molemmat pelaajista ovat pelanneet 11 ottelussa, minuutteina peliaikaa Lichtsteiner on tahkonnut 23 minuuttia enemmän kuin Messi.

– Noin 60 prosenttia peliajasta on hölkkäämistä tai kävelemistä, maksimaalisia spurtteja tehdään keskimäärin 30–40 pelin aikana. Spurtit kestävät noin 2 sekuntia. Nopeuttaan pelaaja vaihtelee noin 1 300 kertaa ottelun aikana, Suomen Palloliiton koulutuspäällikkö ja miesten A-maajoukkueen valmennustiimiin kuuluva Markku Kanerva kertoo.

Ratkaiseva ero huippupelaajan ja keskitasoisen pelaajan välillä ovat nimenomaan spurtit. Kilometrimäärät ovat hyvin saman pituiset, mutta huippupelaaja tekee maksimaalisia suorituksia enemmän.

60 prosenttia peliajasta on hölkkäämistä tai kävelemistä, maksimaalisia spurtteja tehdään keskimäärin 30–40 pelin aikana.

Markku Kanerva

Kilometrimäärien tuijottaminen ei kerro jalkapalloilijoiden kokemasta kokonaisrasituksesta pelin aikana, sillä pelin tempo ja intensiivisyys vaikuttavat rasitukseen.

Jalkapalloilijoiden harjoittelussa aerobinen kestävyys näkyy. Pelaajien kestävyyttä testataan paljon, sillä pelaajan on pystyttävä väsyneenäkin tekemään vielä maksimaalisia suorituksia. Nopeus on usein yksi ratkaiseva tekijä ottelun lopputuloksen kannalta.

– Aerobinen kestävyys on saatava tietylle tasolle, mutta se ei saa syödä nopeusharjoittelua, Markku Kanerva mainitsee.

Kanervan mukaan jalkapallo on hyvä laji kuntoliikkujalle. Jalkapallossa kestävyyden lisäksi pelissä tapahtuvat suunnanmuutokset ja jarrutukset kehittävät lihaksistoa eri tavalla kuin pelkkä juokseminen.

– Onhan se eri asia juosta yksin lenkkipolulla kuin pelatajalkapalloa, joka on sosiaalinen laji. Lisäksi pelit tuovat jännitystä.

Tyttöjä pelaamassa jalkapalloa
FC Wimma

Pesiksessä kärki juoksee kuin jalkapalloilija

Pesäpallossa pelaajille tulee juoksukilometrejä lähes samaan tahtiin kuin jalkapalloilijalle, mutta juokseminen on eri tyyppistä, sanoo Pesäpalloliiton valmennuksesta ja koulutuksesta vastaava Mikko Huotari Vuokatti-Ruka urheiluakatemiasta.

Juoksu koostuu 30–36 metrin täysistä kiihdytyksistä, pienistä muutaman metrin paikanvaihdoksista ja siirtymisistä.

Mikko Huotari

– Juoksu koostuu 30–36 metrin täysistä kiihdytyksistä, pienistä muutaman metrin paikanvaihdoksista ja siirtymisistä. Peli kestää noin kaksi tuntia, joten kaikkea tulee paljon.

Juoksun tai hölkän määrä riippuu paljon siitä mikä on pelipaikka.

– Kärkipaikkaa pelavalle tulee erilaisten anturimittausten mukaan keskimäärin 10,5 kilometriä, muille paikoille noin 7 kilometriä.

Pesis sopii kaikille lapsille, mutta ei kaikille aikuisille, sanoo Huotari.

– Pesäpallon peluu kehittää kaikenlaista motorista koordinaatiota. Mukana on juoksua, heittoa ja kiinniottoa. Näistä taidoista on paljon hyötyä myöhemmin. Otetaan vaikka vapaan hiihto tai uinnin käsiveto – niissä on täsmälleen samat motorisen koordinaation lait kuin heittämisessä, muistuttaa Huotari.

Sen sijaan pesäpallo ei sovi sellaisille aikuisille, jotka eivät osaa antaa periksi, vaan tekevät kaikki suoritukset riuhtomalla.

– Riuhtominen altistaa vaurioille ja vammat ovat todennäköistä, jos ei osaa tehdä asioita oikealla tasolla.