Sipilä: Ei tässä syyllisiä tarvitse hakea

MTV:n uutisille antamassaan haastattelussa Sipilä sanoo, että kaikki osapuolet olivat neuvotteluissa tosissaan.

politiikka
Hallitustunnustelija, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä nousee autoon kommentoituaan yhteiskuntasopimuksen kariutumista eduskunnan väistötilan Sibelius-Akatemian edessä Helsingissä keskiviikkoiltana 5. toukokuuta.
Hallitustunnustelija, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä nousee autoon kommentoituaan yhteiskuntasopimuksen kariutumista eduskunnan väistötilan Sibelius-Akatemian edessä Helsingissä keskiviikkoiltana 5. toukokuuta.Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Hallitustunnustelija Juha Sipilä (kesk.) sanoo, ettei yhteiskuntasopimuksen kaatumisessa ole tarvetta hakea syyllistä. MTV:n uutisille antamassaan haastattelussa hän sanoo, että kaikki osapuolet olivat neuvotteluissa tosissaan.

– Ei tässä sovun kaatajaa tai syyllistä tarvitse halea. Tämä oli haastava harjoitus ja paljon töitä tehtiin, hän sanoo.

Sipilän mukaan hanke kaatui yksinkertaisesti siihen, että tavoitetta ei saavutettu. Hän muistuttaa, että sopimuksella haettiin kilpailukykyhyppyä, sitä kautta työllistymistä ja sitä kautta pienempiiä sopeutustarvetta.

Neuvotteluissa työmarkkinaosapuolten näkemykset jäivät kuitenkin niin kauas toisistaan, että todellisia keinoja päästä tavoitteeseen ei jäänyt käyttöön.

– Työkaluvalikoima jäi vaatimattomaksi.

Nyt edessä on leikkausten ja sopeutusten tie.

– Meillä on iso urakka, kaikkiaan 10 miljardia euroa. Ei siinä varmaan montaa isoa kiveä jää kääntämättä. Puhutaan mm. indeksien leikkaamisista ja yrityistuista.

Sipilän mukaan sovun kaatuminen ei vaikuta kuitenkaan varsinaisiin hallitusneuvotteluihin. Hän aikoo kertoa hallituspohjan huomenna torstaina klo 17.