"Join toisen rahat, petin, jätin lapseni" – katuva kansa avautui kipeistä asioista riipaisevalla tavalla

Yle kertoi viime viikolla Twitteriin rakenteilla olevasta yhteisötaideteoksesta, johon kerätään katuvia twiittejä. Myös me pyysimme lukijoita kertomaan asioista, joita he katuvat. Keskusteluun tuli runsaasti todella koskettavia tarinoita.

Kotimaa
Mies on peittänyt kasvonsa kädellään.
Yle

Katumuksesta virisi hyvä keskustelu Ylen nettisivuilla, kun kymmenet lukijat kirjoittivat koskettavia tarinoita asioista, joita he katuvat. Valtaosassa kertomuksia katumuksen kohteena ovat olleet suuret elämänvalinnat.

Monissa kommenteissa kaduttiin esimerkiksi omien sukulaisten tai läheisten satuttamista ja typeriä riitoja.

Kadun sitä, että olin huono mies naiselleni. Kadun sitä, että en ole ollut tarpeeksi hyvä isä lapsilleni.

Kadun, että petin puolisoani useasti.

Pistin välit poikki pikkuveljeeni jonkin typerän riidan takia. En ollut missään yhteyksissä 10 vuoteen. Sillä aikaa hän oli sairastunut, kärsinyt ja ollut peloissaan yksin. Nyt juttelemme taas.

Joskus on tullut kaverille sanottua ikävästi niitä kadun.

Myös rakkaudessa tehdyt valinnat kuten väärin valittu puoliso, menetetty rakkaus tai suhde, joka ei koskaan alkanut, sai lukijat jossittelemaan.

Kadun sitä, että valitsin väärän miehen lapseni isäksi. Vanhana kadun (ellei armelias muistisairaus iske), että annoin elämän minussa kuolla tuon valinnan vuoksi jo kymmeniä vuosia sitten.

Olin nuorena aika ujo. Rakastuin tulenpalavasti mutta en saanut suutani auki, eikä sekään, kunhan tuijoteltiin toisiamme välitunnilla ja hymyiltiin. Myöhemmin tuo nuorukainen ajautui huonoihin piireihin ja alkoi käyttää huumeita. Hän teki itsemurhan 20-vuotiaana.

Abortti ei unohdu

Aborttiin päätyminen ja oman lapsen hylkääminen ovat kipeitä asioita, jotka seuraavat läpi elämän.

On aika vaikea valita 14-vuotiaana, teetkö lapsen tyypille jonka kanssa oltu tapahtumahetkellä aika kännissä. En tehnyt. Nimen ehdin mielessäni hänelle antaa kuitenkin. Kun myöhemmin törmäsin samannimiseen ja samanikäiseen ihmiseen, alkoi itkettää ja halusin vain tietää miltäköhän oma lapseni nyt näyttäisi jos eläisi.

Elämäni suurin virhe ja surun aihe on se, että jätin lapseni.

Myös entinen koulukiusaaja avautui siitä, kuinka joutui lopulta itse kiusatuksi ja sai tietää, miltä uhrista tuntuu.

Kadun että yläasteella kiusasin itseäni heikompaa. Piti oppia kipeän kautta miltä se tuntuu ja nyt olen katunut että aiheutin muille samanlaista mistä itse vieläkin kärsin. Kadun sitä etten koskaan oppinut pyytämään anteeksi.

Ahneus ja pelkuruus

Varastaminen tai muu epärehellisyys kolkuttelee omaatuntoa vielä vuosienkin päästä.

Otin pankkiautomaatista pilkistäneen 100 markan setelin itselleni sen sijaan että olisin ilmoittanut asiasta laitteen huoltajalle.

Sairastin anoreksiaa ja bulimiaa yli kymmenen vuotta. Niinä aikoina, kun ahmimis- ja oksentamisoireilu oli pahimmillaan, sorruin useammin kuin kerran varastamaan kaupasta ruokaa. Muutamia kymppejä rahaakin olen varastanut, ihan vain koska rahat olivat ahmimisen takia lopussa ja lisää ruokaa oli saatava.

Löysin baarin lattialta lompakon, jossa oli sata euroa. Juotiin rahat kavereiden kanssa. Muistelen tätä vieläkin, vaikka aikaa jo 10 vuotta kulunut.

Kadun etten ottanut vastuuta toisen omaisuuden rikkomisesta, vaan liukenin paikalta.

"Elämä meni miten meni"

Jotkut katuvat nuoruudessa tehtyä ammattivalintaa, joka on myöhemmin osoittautunut vääräksi.

Lääkishaave jäi puolen pisteen päähän ekalla yrittämällä, vaikka en ollut mielestäni edes kunnolla ehtinyt lukea. TKK:lle pääsin heittämällä. Ja rakastuin enkä enää uskaltanut, kehdannut, viitsinyt vaihtaa kevään opintoja pääsykoepänttäämiseen. Halusin vain perheen ja ajattelin että se ja sama mitä opintoja kotiäidillä on.

Kadun valintaani kouluttautua yliopistossa humanistiselle alalle, englannin kielen tulkiksi. Koulutus oli pitkä ja kallis, mutta töitä ei löydy.

Kadun opintojani. Kadun sitä, että en opiskellut nuorena haluamalleni alalle. Silloin olisi ehtinyt, nyt enää ei.

Keskusteluun tuli myös muutama kommentti, joissa kadutaan lähes kaikkia valintoja.

Näin eläkkeellä kaduttaa ettei elämässään saanut mitään aikaiseksi. Yleensä kaikki yritykset on neutraloitu ylempien tms. toimesta.

Kadun melkein kaikkea. Ura meni pieleen. Naimisissa väärän ihmisen kanssa. Lapseni sentään on aivan upea, maailman hienoin lapsi. Masennuksesta en pääse eroon, kymmenen vuotta tapeltu. Sen ei olisi tarvinnut mennä näin, mutta meni miten meni.