Oulun älykaupunkivideo puhuttaa netissä

Oulun kaupungin parin kuukauden takainen nettivideo puhuttaa sosiaalisessa mediassa. Videolla Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen esittelee tämän viikon alussa järjestetyn Älykkäiden kaupunkien seminaarin osallistujille Oulua pohjoisen Skandinavian pääkaupunkina.

Kotimaa
Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen soittaa ilmakitaraa Oulu Smart City -esittelyvideolla
Yle

Oulun kaupungin parin kuukauden takainen nettivideo puhuttaa sosiaalisessa mediassa. Videolla Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen esittelee tämän viikon alussa järjestetyn Älykkäiden kaupunkien seminaarin osallistujille Oulua pohjoisen Skandinavian pääkaupunkina.

Video on saanut sekä puolustajia että vastustajia. Osa pitää videota hyvänä campina. Osa ilmoittaa kokevansa myötähäpeää amatöörimäisesti toteutetusta esittelyvideosta, jossa Matti Pennanen seisoo paikallaan kaupungintalon edessä ja kuvataustat vaihtuvat. Myös videon englanninkielinen toteutus puhuttaa. Myös videon teksteistä on löydetty kirjoitusvirhe.

Ulkopuolisen toimiston tekemä

Video on toteutettu ns. bluescreen tekniikalla, jossa kuvia on yhdistetty tietokoneanimaation avulla. Sen on toteuttanut yliopiston kilpailuttama eteläsuomalainen viestintätoimisto.

Oulun kaupungin viestintäjohtaja Sirkka Keränen katsoi videon ensimmäistä kertaa Yle Oulun yhteydenoton jälkeen. Hänen mukaansa sen perusviestit olivat kunnossa ja se toi esiin niitä asioita, joita Oulu viestinnässään pyrkiikin tuomaan esiin. Toteutustapa ei kuitenkaan Keräsen mukaan mennyt ihan nappiin.

- Minusta se oli aivan liian pitkä. Siitä olisi voinut ottaa kaksi kolmannesta pois – ehkä vähän enemmänkin.

Video puhuttaa some -yleisöä

You tubessa julkaistun videon yhteydessä julkaistussa keskustelussa video on sytyttänyt kannanottoja puolesta ja vastaan.

– Melko syövyttävää settiä, toteaa nimimerkki Yarik4Real ja einjarjar kyselee:

– Miten tämä voi olla vielä linjoilla? Eikö pr-osastossa ole minkäänlaista itsekritiikkiä laadun suhteen?

Video rakentuu pääosin suomalaisittain äännettyyn englanninkieliseen tekstiin, joka totutusti jakaa suomalaisten mielipiteitä. Nimimerki _zatramander _muistuttaa kuitenkin, että suomalainen kielen ääntäminen toimii siinä missä jonkun muunmaalaisenkin englanti.

– Videon kornius on kyllä kaikessa muussa kuin Mr. Mayorin ulosannissa, josta saa kyllä aivan hyvin selvää. Puheen kielioppivirheet eivät myöskään haittaa viestin välittymistä. (terkuin tuleva englannin opettaja) Muuten meininki on kyllä kuin 90-luvulta, ja toivottavasti tästä ei maksettu kellekään.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.