Mailasta kasvoihin ja jääpussin kanssa takaisin kentälle – pesäpallo sytyttää koulussakin täysillä

Koululiikunnassa pesäpallo jakaa oppilaat. Toiset ylistävät sitä parhaaksi palloilulajiksi. Ne jotka eivät palloon osu, karttavat kansallispeliä. Tamperelaiskoulun liikuntatunnilla on selvää, ketkä kuuluvat luokan tähtipelaajistoon.

pesäpallo
Pojat pelaavat pesäpalloa
Katri Rauska / Yle

Aurinko pilkistää hetken pilvien lomasta, kun porukka on jaettu kahtia, hutunkeitto on ohi ja pesät ja säännöt kerrattu. Syöttäjä paikalleen ja ensimmäinen lyöjä asemiin.

Monelle oppilaalle on alkamassa paras mahdollinen tuokio, ainakin Kaukajärven koulun liikunnanopettajan Lari Sädekosken mukaan.

– Olen monelta oppilaalta tänäkin vuonna kuullut, että tämä on kyllä paras laji koulussa. Aika vähän on niitä, jotka eivät lajista pidä lainkaan. Omasta mielestänikin pesäpallo sopii mainiosti koululiikunnaksi.

Luokan edessä lyömisestä paineita

Sädekoski sanoo, että totta kai monia harmittaa, jos koko ajan maila viuhuu pallon yli tai ali. Jos ei osu, jää pelistä paljon kokematta.

– Paine on tietysti tässä iso, kun ison ryhmän edessä lyödään. Ei sitä voi poissulkea. Kuitenkin suuri osa liikuntatunnista käytetään lyömiseen ja kopitteluun. Niistä saa hyviäkin kokemuksia, Sädekoski muistuttaa.

Kaukajärven koulun kahdeksasluokkalaiselle Veeti Viitaselle syöttäjän rooli on pesäpallossa mieleisin.

– Lyöntivuorossa on parasta olla neljäntenä jonossa, silloin saa kotiuttaa porukat kaikilta pesiltä. Kunnaria haetaan!

Maila kalahtaa Veetin poskeen

Pesäpallolla on maineensa: kovalla mailalla ja kovalla pallolla on saatu monta mustelmaa ja vähän pahempaakin aikaiseksi. Kaukajärven koululaisten tunnilla jääpussia tarvitaan tunnin puolivälin tienoilla.

Ei pidä lyödä kauheen lujaa. Jos hakee kunnaria, ei osu kuitenkaan.

Jetro Luhtaa

Veeti Viitanen kumartuu poimimaan palloa maasta ja samaan aikaan innolla vauhtiin pinkaisseen luokkakaverin maila kalahtaa poskiluuhun. Yhdessä lähdetään jäätä hakemaan ja, yllättävää kyllä, hetken päästä palataan takaisin kentälle.

– Ei se niin paljon satu. Naamahan tässä vaan on kipeänä, kyllä aina pelata voi, kuittaa Veeti.

"Rauhassa osuu parhaiten"

Taas vaihtuvat lyöjät ja uudet yrittäjät käyvät kentällä - toinen ovelasti kolmannen yrityksen hämylyönnillä ja toinen kovalla juoksuspurtilla. Pojat toteavat, että kevään ensimmäisellä pesäpallotunnilla ei välttämättä heti tule täysosumia. Kumpikin viihtyvät ulkovuorolla paremmin. Heittäminen on kivaa.

Pesäpallo saa kouluarvosanaksi Roope Korhoselta kahdeksan ja Veeti Hemmingiltä seitsemän ja puoli. Hauskinta koululiikuntaa on molempien mielestä jalkapallo.

Jetro Luhtaa vinkkaa, miten palloon osuu.

– Ei pidä lyödä kauhean lujaa. Jos hakee kunnaria, ei osu kuitenkaan. Sillä tavalla rauhallisesti kannattaa yrittää, ei kuitenkaan mitään ihan näpyä, enemmänkin sellainen peruslyönti.