Mika Salo: Ahvenisto yksi vaativimpia ratoja koko maailmassa

Toukokuun kolmantena viikonloppuna Hämeenlinnan Ahvenistolla starttaa F4 -kausi. Sarja on FIA:n luoma ja se pyrkii kasvattamaan nuoria lupaavia kuljettajia kohtia isompia autoja. Ahveniston radassa riittää tosin haasteita kokeneellekin kuljettajalle.

urheilu
Kilpa-auto varikkosuoralla teknikkojan ympäröimänä
Tiia Piiponniemi / Yle

Hämeenlinnassa Ahveniston moottoriradalla on kuhinaa. Paikalla on tusinan verran formuloiden näköisiä kilpa-autoja, joiden ympärillä teknikot hyörivät. On ensimmäinen F4-sarjan testi Ahvenistolla.

F4-sarjassa ajetaan seitsemällä radalla. Suomessa ajetaan Ahveniston lisäksi Alastarolla, muut kisat ajetaan Viron osakilpailua lukuun ottamatta Venäjällä. Vuonna 1967 valmistunut Ahveniston rata tunnetaan yhtenä maailman haastavimmista kilpa-radoista.

– Ahvenisto on edelleen yksi vaativimpia ratoja mitä maailmasta löytyy. Hankala opetella ja vaikea ajaa kilpaa, oli keli mikä tahansa. Aivan mieletön paikka, jokainen ulkomaalainen, joka on tänne tullut, on aika huuli pyöreänä, että miten tämmöisiä ratoja voi olla olemassa.

– Täällä se kaikki isojen autojen kanssa leikkiminen on minun kohdallani alkanut, hienoja kisoja, muistelee Mika Salo.

Ahvenisto on kapea, katuradan ja kilparadan välimaastossa. Juuri sopivan haastava rata nuoren kuljettajan kehittää taitojaan.

– Tää on varmasti hienoin rata millä olen ajanut, täällä on paljon hitaita mutkia, mutta sitten taas on noita nopeampia mutkia ja paljon korkeuseroja, tää on todella haastava. Tälläisia korkeuseroja en ole vielä nähnyt missään, millaisia täällä Ahvenistolla on, kertoo nuori, toista vuotta formulavarikoita kiertävä Aleksanteri Huovinen.

Mika Salo ja nuoria kilpa-autoilijoita
Kokeneemmat kuljettajat kuten Mika Salo jakavat tietoa nuoremmille kuljettajille.Tiia Piiponniemi / Yle

F4-sarjassa kasvatetaan kuskeja

F4–sarja on uusi FIA:n alainen kilpasarja erityisesti nuorille, karting-autoista suurempiin autoihin siirtyville kuljettajille. Autot on pidetty teknisesti melko yksinkertaisina ja autojen säätäminen on rajoitettua, jotta kuljettajien omat taidot nousevat paremmin esiin.

– Autoissa käytetään 1.4-litraista turbomoottoria. Nuorelle, aloittelevalle kuljettajalle se on mitä parhain vaihtoehto kartingin jälkeen ajotekniikan kehittymisen kannalta, joka on pääasia tässä vaiheessa uraa, ei se auton säätäminen, kertoo Koiranen GP:n tallipäällikkö Marko Koiranen.

Yksi F4-sarjan kuljettaja on Formula Ford -luokasta siirtyvä Aleksanteri Huovinen Oulusta. Huovisella tähtäimessä on saada jonain päivänä palkkaa kilpa-ajamisesta. Suurimpana unelmana on tietenkin F1-sarjaan pääsy.

Nuori kilpa-autoilija varikolla
Aleksanteri Huovinen Tiia Piiponniemi / Yle

– Formula Ford on täysin erilainen auto, siinä ei ole siipiä ollenkaan ja moottori on vapaasti hengittävä, niin se on aivan vastakohta ajaa tähän F4-autoon verrattuna.

– F4-auto on sopivan haastava. Turbomoottori vaikeuttaa kaasulle menemistä, eli auto tahtoo sutia tosi helposti. Autossa on myös kova pito siipien luoman aerodynamiikan vuoksi, kertoo Huovinen autostaan.