Uusi selvitys ei hetkauta Liikenneministeriön Pisara-kantaa: "Teiden kuntoonlaitto kiireellisempää"

HSL:n perjantaiaamuna julkistama uusi selvitys Helsingin kaupunkirata Pisaran hyödyistä ei Liikenne- ja viestintäministeriön mielestä tuonut olennaista uutta asiaan. Radan hyödyt ovat ministeriön mukaan selviä, mutta teiden karmea korjausvelka on kiireellisyyslistalla ykkönen.

Kotimaa
Helsinki railway station.
Jyki Lyytikkä / Yle

Ministeriön liikenneverkkoyksikön johtaja Risto Murto on Pisara-läksynsä lukenut. Tuore selvitys ei hänen mielestään tuonut ratahankkeen arviointiin liikenteen kannalta mitään olennaista uutta, joskin analyysit olivat vähän entistä tarkempia.

Murto sanoo, että suhtautuminen Pisaraan ei ministeriössä selvityksen myötä liikahda suuntaan eikä toiseen. Pisaran suunnittelua jatketaan himmein lyhdyin nykyhallituksen sopimien periaatteiden pohjalta, kunnes Sipilän uusi kabinetti muuta lausuu.

Meidän viesti on, että ensisijaisesti tarvitaan perusväylänpidon tasokorjaus. Korjausvelka kasvaa koko ajan ja se on ensimmäinen asia, mikä pitää hoitaa.

Osastonjohtaja Risto Murto, LVM

– Asetelma ei ole muuttunut mihinkään. Pisara on meidän teknisessä kehyksessä ja sitä on käsitelty talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Nämä päätökset ovat voimassa, kunnes uusi hallitus ottaa kantaa siihen, mikä on liikennehankkeiden tärkeysjärjestys.

Virkamiesvinkkelistä Pisaran edut ovat ilmeisiä, mutta prioriteettilistalla teiden korjausvelka on tärkeämpi asia. Jos Pisara ei mahdu tähän hallitusohjelmaan, niin ei mahdu; teiden paisuva korjausvelka on ministeriölle ykkösasia.

– Jos Pisara siirtyy neljällä vuodella, niin hyödytkin siirtyvät. Varmasti selvityksessä esitetyt hyödyt ovat ihan totta. Vaikutukset tietysti realisoituvat sitten vasta kun hanke käynnistyy. Meidän viesti on kuitenkin se, että ensisijaisesti tarvitaan perusväylänpidon tasokorjaus. Väyläverkon kunto ja korjausvelka kasvaa koko ajan ja se on ensimmäinen asia, mikä pitää hoitaa.