Kaikki muotiketjut eivät aina tiedä, millaisissa oloissa vaatteita tehdään

Suomalaiset ostavat vaatteita keskimäärin 13 kiloa vuodessa, mutta vaatteiden koko tuotantoketjusta on edelleen vaikea saada selvyyttä. Muotiketjujen tilaukset valuvat halpamaiden tehtailta alihankkijoille, ja Ylen kyselyssä selviää, etteivät ketjut ole välttämättä tarkkaan perillä niiden oloista.

Ulkomaat
Naisia töissä tekstiilitehtaassa. Heidän ompelukoneidensa vierellä on suuria kasoja, joissa on t-paitoja ja kankaita.
Ompelijoita työssä Phnom Penhissä Kambodzhassa kesäkuussa 2013. Mak Remissa / EPA

"Meidän on mahdoton valvoa aukottomasti, käytetäänkö alihankintaa”, vastaa Marimekko.

”Meistä tavarantoimittajalistamme julkaisu ei vaikuta mitenkään työntekijöihin”, sanoo muun muassa Vero Modan ja Vilan muotiketjut omistava Bestseller.

”Tekstiilien tuotanto on vaikeaa, koska se sisältää usein monia vaiheita ennen kuin tuote on valmis, emmekä pysty kontrolloimaan kaikkia vaiheita”, toteaa ruotsalainen muotiketju Gina Tricot.

Osa Suomessa muotia myyvistä suurista yrityksistä myöntää, ettei vaatteiden koko tuotantoketju halvoissa valmistusmaissa ole niiden suorassa valvonnassa.

Useimmat brändiyritykset eivät myöskään halua kertoa tarkkaan, milloin niiden käyttämiä tehtaita niin sanotuissa riskimaissa on tarkastettu.

Tämä selviää Yle Uutisten tekemästä kyselystä. Se lähetettiin 13:lle suurelle suomalaiselle ja Suomessa toimivalle pohjoismaiselle muotiyritykselle. Ne myyvät merkkejään kymmenien eri brändien alla.

Kyselyyn vastasivat muun muassa ruotsalaiset muotijätit H&M ja KappAhl sekä Suomen hallitsevat vähittäiskauppiaat S-ryhmä ja Kesko, jotka myyvät suuria määriä vaatteita esimerkiksi Prismoissa ja K-Citymarketeissa.

Vastauksia analysoivat Ylen pyynnöstä yritysvastuuseen perehtyneet tutkijat Minna Halme ja Outi Moilala. Tiivistelmät vastauksista kommentteineen ovat täällä.Vastaukset kokonaisuudessaan löytyvät täältä.

Moni ulkoistaa vastuun alihankkijoiden valvonnasta

Ylen kyselystä selviää, että moni yritys valvoo varsinaisten sopimuskumppaniensa toimintaa riskimaissa (siirryt toiseen palveluun), mutta luottaa kumppanin hoitavan alihankkijoidensa valvonnan.

– Tämä on se piikki lihassa koko systeemissä, että alihankkijoita ja alihankkijoiden alihankkijoita on niin vaikea saada tehdastarkastusten piiriin, sanoo vastuulliseen liiketoimintaan erikoistunut johtamisen professori Minna Halme Aalto-yliopistosta.

Ohi ovat ajat, jolloin pienillä vastuullisuuden kampanjoilla sai helposti hyvää julkisuutta.

professori Minna Halme

Osa yrityksistä myöntää, ettei niillä ole tarkkaa käsitystä siitä, valuuko työtä sopimustehtailta luvatta alihankkijoille. Näiden työntekijöiden oloista ei aina ole takeita.

– Kaikilla varmaankin lukee ostosopimuksissa, että tuotantoa ei saa siirtää alihankkijalle ilman lupaa, mutta käytännön valvonta on eri asia, kommentoi vastauksia yritysvastuuseen pitkään perehtynyt tutkija Outi Moilala.

– Ei olisi ensimmäinen kerta, jos jonkun brändiyrityksen tietämättä tuotantoa olisi alihankittu jossain muualla. Silloin työolot voivat olla mitä vain, sanoo Moilala, joka on tehnyt tekstiilituotannon eettisyydestä muun muassa raportteja Finnwatchille.

Vain Kesko, S-ryhmä, Halonen ja Nanso kertoivat tarkastusten ajankohdista

Yle kysyi brändiyrityksiltä myös niiden sopimustehtaisiin tehtävistä tarkastuksista. Vain Kesko, S-ryhmä ja Nanso Group lähettivät laajat tiedot tehdastarkastusten ajankohdista riskimaiksi luokitelluissa maissa. S-ryhmä oli vastaajista ainoa, joka kertoi tarkastusajankohdan jokaisesta tehtaasta.

Vaatteita

Suomalaisista vastaajista moni kertoi, että niiden tehdastarkastukset hoituvat suurelta osin monien muotibrändien käyttämän BSCI-vastuujärjestelmän (Business Social Compliance Initiative) kautta. Kaikki Ylen kyselyyn vastanneet suomalaisyritykset ovat järjestelmän jäseniä.

Keskon ja S-ryhmän tarkastuslistat löytyvät täältä ja täältä. Nanso antoi tarkastuslistat vain Ylen käyttöön. Myös Halonen kertoi vastauksessaan tarkastusajankohdista, mutta vain joidenkin käyttämiensä tehtaiden osalta.

Muut yritykset eivät kertoneet tehdastarkastusten ajankohtia. Muun muassa Stockmann-konserni ja tanskalainen Bestseller perustelivat, että päivämääriä ei voida antaa, koska tehtaita on niin paljon.

Professori Minna Halmeen mukaan Stockmann on tästä huolimatta yksi niistä, jotka erottuvat joukosta myönteisesti, koska se näyttää vastaustensa perusteella suhtautuvan alihankinnan ongelmiin tiukemmin kuin monet muut yritykset.

Stockmann ja Lindex eivät esimerkiksi käytä ollenkaan alihankkijoita Bangladeshissa, missä alihankkijoiden työntekijät voivat joutua paiskimaan töitä epäinhimillisissä oloissa.

Stockmann-konserni kertoo myös tarkastuttavansa tehtaiden kapasiteetin ennen tilausta, jotta tuotantoa ei lipeäisi alihankkijoille.

– Tämä on järkevää toimintaa. Mikä tahansa kauppaketju voisi harjoittaa tällaista, professori Halme kommentoi.

Hän antaa kiitosta myös Keskolle avoimista vastauksista. Toisaalta Keskon 90 tehtaan joukossa oli kymmenkunta, joiden kohdalla tarkastuksista ei ollut merkintää.

Liikesalaisuuteen vetoaminen “vanhanaikaista”

Tutkijat arvioivat, että muotiketjut vastasivat kyselyyn ylipäänsä aiempaa avoimemmin.

– Ohi ovat ajat, jolloin yritykset saivat pienillä vastuullisuuskampanjoilla helposti myönteistä julkisuutta, sanoo parikymmentä vuotta yritysten vastuullisuutta tutkinut Halme.

– Nyt ollaan siinä vaiheessa, että kuumalle perunalle aiotaan tehdä jotain. Mutta tämä ei tarkoita, että asiat olisivat loistavasti hoidossa. Sellainen ei suinkaan vastauksista välity, Halme toteaa.

Yritykset eivät katso peiliin. Vastuullisuus lähtee siitä, että yritysten pitäisi maksaa tuotteista kunnollista hintaa.

tutkija Outi Moilala

Useat vaatteita myyvät yritykset ovat viime vuosina paljastaneet halpamaissa käyttämiensä tehtaiden nimet ja sijaintitiedot. Tutkija Outi Moilalan mukaan listoista on tullut suorastaan kilpailuvaltti.

– Listojen julkistaminen mahdollistaa läpinäkyvyyden, koska tehtailla voi vierailla ja niistä voi esimerkiksi tehdä juttuja, Moilala sanoo.

Suomessa Stockmann julkaisi tehdaslistat ensimmäisenä, perässä ovat tulleet isoista tekijöistä Kesko ja S-ryhmä. Myös muun muassa Marimekko on julkistanut hiljattain tehdaslistat nettisivuillaan.

Ylen kyselyyn vastanneet Halonen, Reima ja muun muassa Luhtaa tuottava L-Fashion Group eivät edelleenkään julkista tehdaslistojaan, vaan vetoavat liikesalaisuuteen tai kilpailusyihin.

Professori Minna Halme pitää perustelua vanhanaikaisena: liikesalaisuuteen vetosivat likimain kaikki vaateketjut – kymmenen vuotta sitten. Halme pitää Halosen vastausta muutenkin puutteellisena.

– Näyttää siltä, että omissa tiedoissa on aukkoja ja sitä yritetään ilmaista parhaalla mahdollisella tavalla. Tulkitsen, että Halosen hankintaketjun vastuullisuuden hallinta ei ole vielä kattavaa, Halme toteaa.

Sekä Halmeen että Moilalan mukaan yritysvastuuasioihin hitaasti herännyt Halonen on kuitenkin petrannut avoimuudessa. Yritys liittyi hiljattain BSCI-järjestelmään, jossa monet muut muotiketjut ovat olleet mukana useita vuosia.

Marimekko on Halmeen mukaan toinen suomalainen muotiyritys, jossa vastuuasioihin on herätty suhteellisen myöhään. Viime vuosien aikana on kuitenkin tapahtunut paljon parannusta.

– Vastausten perusteella tilanne on nyt melko hyvä, Halme sanoo.

Suomalaiset muotiketjut kuronneet matkaa Ruotsiin

Osa muotiyrityksistä vastasi Ylen kyselyyn niukasti. Halme kummeksuu muun muassa ruotsalaisen KappAhlin vastauksia, joita hän kuvailee läpinäkymättömiksi, vaikka “kyseessä on iso brändinhaltija ja vieläpä ruotsalainen”.

KappAhl muun muassa toteaa vastauksessaan lyhyesti, että “kaikki tavarantoimittajat tarkastetaan säännöllisin väliajoin”.

– Ei tästä voi loogisesti muuta päätellä kuin sen, että he eivät harjoita vastuullisuuden hallintaa siinä määrin, että pystyisivät kertomaan siitä kunnolla, Halme sanoo.

Myös ruotsalaisen Gina Tricot’n vastaukset vaikuttavat Halmeen mielestä ympäripyöreiltä. Toisaalta Gina Tricot myöntää avoimesti pitävänsä alalla suurena ongelmana sitä, että tuotannossa voidaan käyttää alihankkijoita ilman tilaajayrityksen lupaa.

Ruotsalaiset muotibrändit ovat olleet aikaisemmin selvästi suomalaisia ketjuja avoimempia yritysvastuussa. Nyt tilanne näyttää muuttuneen.

– Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa yritykset ovat olleet pidemmällä vastuullisuuden kanssa. Nyt näyttää siltä, että suomalaiset ovat vähän kuroneet kaulaa umpeen, tutkija Outi Moilala sanoo.

Tarkastukset eivät anna koko kuvaa työntekijöiden oloista

Muotiyritysten käyttämien tehtaiden tarkastukset halpamaissa näyttävät olevan pikku hiljaa laajenemassa. Esimerkiksi monien yritysten käyttämän BSCI-järjestelmän uudet ohjeet kiinnittävät huomiota alihankkijoihin.

Tehdastarkastukset ovat kuitenkin vain yksi keino, jolla vaatealan työoloja halpamaissa pystytään selvittämään. Tutkija Outi Moilalan mukaan yritysten vastuullisuus ei saa jäädä pelkästään tehtaiden olosuhteiden kontrolloimiseksi.

– Brändiyritykset eivät katso itseään peilistä. Vastuullisuus lähtee siitä, että yritysten pitäisi maksaa tuotteista kunnollista hintaa ja antaa niille inhimilliset toimitusaikataulut, Moilala sanoo.

Mikään suomalainen muotiketju ei ole mukana yritysten ulkopuolisten tahojen kuten järjestöjen vetämissä vastuujärjestelmissä, joissa tarkastellaan myös ketjujen ostokäytäntöjä.

– Tehdastarkastukset eivät ole mikään autuaaksi tekevä tapa hoitaa ihmisoikeuspohjaisia kysymyksiä, sanoo myös professori Minna Halme.

Riittääkö "reilu palkka" elämiseen?

Aalto-yliopiston professori Minna Halme sanoo olevansa hämmentynyt siitä, että suuryritykset eivät saa kuntoon kahta perusasiaa maissa, joissa miljoonabisnestä tehdään. Nämä perusasiat ovat työajat ja elämiseen riittävä palkka.– Onko kysymys siitä, että tuotteiden ostohinta on niin tärkeä, että näitä isoja kysymyksiä ei yksinkertaisesti saada kuntoon sillä hinnalla, mitä ollaan valmiita maksamaan, Halme pohtii.Lähes jokainen Ylen kyselyyn vastannut yritys kertoo vaativansa sopimuskumppaneitaan maksamaan työntekijöilleen vähintään lain mukaisen minimipalkan tai työehtosopimuksessa määrätyn palkan sen mukaan, kumpi on korkeampi. Tämä on BSCI-järjestelmän mukainen reilun palkan määritelmä.Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita elämiseen riittävää palkkaa. Esimerkiksi Bangladeshissa vaatetyöläisen minimipalkka on 68 dollaria eli noin 61 euroa kuukaudessa. Paikallisten ay-aktiivien mukaan palkka pitäisi moninkertaistaa. Moni yritys antaa ymmärtää vastuun palkkatasosta kuuluvan viime kädessä myös halpatuotantomaiden hallituksille. Näin vastaavat muun muassa Gina Tricot, H&M, Stockmann ja tanskalainen Bestseller.Hallitukset taas pelkäävät, että jos minimipalkkoja nostetaan, tuotanto karkaa vielä halvempiin maihin – seuraavaksi vaikkapa Afrikkaan.

Yritysvastuukyselyn aineistoa voi käyttää vapaasti, mutta lähteenä on mainittava Yle Uutiset. Aineiston lisenssi on CC BY-SA 4.0 (siirryt toiseen palveluun)