1. yle.fi
  2. Uutiset

Asuntonäytössä odotti yllätys – talo täynnä taikinaa, isäntä maistissa ja housut nilkoissa

Kaikki myyntikohteet eivät aina ole kuin kiinteistökuningattaren tv-ohjelmasta. Kiinteistönvälittäjien mukaan asunnon kunto ei ole aina suurin ongelma, vaan yleinen siisteys.

Kotimaan uutiset
Asunnon pohjakuva asuntoesittelyssä.
Yle

Asunnon myminen voi joskus vaatia välittäjältä paljonkin ponnistelua. Yleensä kohde saadaan lopulta kaupaksi, mutta toisinaan talo tai asunto osoittautuu liian haastavaksi. Välittäjien kesken puhutaankin "kiertopalkinnoista" eli kohteista jotka siirtyvät välitystoimistolta toiselle.

Asunto täynnä taikinaa, myyjä paikalla humalassa

Kiinteistönvälittäjä Anu Kauppinen kotkalaisesta Kotifinanssista kertoo tarinan vuosien takaa. Myytävä asunto oli kohtalaisessa kunnossa, mutta ongelmaksi muodostui myyjäpariskunta. Yleensä myyjä ei ole paikalla asuntonäytössä, mutta tässä tapauksessa omistajien läsnäolo oli vähintäänkin häiritsevää.

– Rouva oli keittiössä taikinakulho sylissä, ja sämpylätaikinapalloja oli ympäri asuntoa odottamassa uuniin pääsyä. Taikinaa oli lattioillakin. Isäntä nousi siinä nojatuolistaan aika hyvässä maistissa ja kätteli kaikki läsnäolijat. Tosin housut valahtivat samalla nilkkoihin. Tällaista vastaanottoa harvoin on asuntoesittelyissä, kertoo Kauppinen.

Varsinaisia kauhukohteita on osunut Kauppisen kohdalle harvemmin. Eräs hyvin vanha omakotitalo on kuitenkin jäänyt mieleen. Heti sisälle astuessa nenään kävi voimakas homeen haju, joka tarttui myös vaatteisiin. Vedet olivat vuotaneet sisään mahdollisesti piipun kautta, eikä vuotoa oltu rahapulan vuoksi korjattu. Ensimmäisessä kerroksessa oli nähtävissä selkeästi ruskeita täpliä katossa.

– Se aika, jonka pystyin sisällä olemaan, niin henkeä ahdisti ja päätä särki. Kohteliaasti se meille myyntiin tuli, mutta jouduin ilmoittamaan toimistolla, että en pysty menemään kohteeseen toista kertaa. Lopulta kävin näyttämässä taloa ostajaehdokkaille, mutta jäin ulos esittelemään pelkkää pihaa ja ohjasin osan porukasta sisälle. Ei mennyt kaupaksi, muistelee Kauppinen.

Välittäjä joutuu itse siivoamaan

Kouvolan Kiinteistömaailman kiinteistönvälittäjä Satu Hurmalainen sanoo, että ongelmia tulee useammin epäsiisteydestä, ei niinkään asunnon kunnosta.

– Asuntoa ei ole imuroitu tai sitten ylimääräistä tavaraa on valtavasti joka puolella. Sellaiseen paikkaan on epämiellyttävää mennä ja asiakkaatkin huomauttelevat epäsiisteydesä. Välillä sitä joutuu itsekin tarttumaan rikkalapioon tai laittamaan astioita tiskialtaaseen, kertoo Hurmalainen.

Myyjillä on Hurmalaisen mukaan melko usein vääristynyt kuva asuntonsa arvosta. Remontin uskotaan nostavan hintaa, mutta valitettavasti kuluja ei saa aina takaisin myynnissä. Kaksi vuotta sitten tehty remontti ei välttämättä auta, kun markkinatilanne on muuttunut.

– Myös tunnearvo vaikuttaa käsityksiin. Kesämökillä ei ehkä ole mitään arvoa, vaan siinä on ainoastaan se rantatontti maksaa.

Lue seuraavaksi