Lapsettomalle äitienpäivä on päivä, jolloin ei ole äiti

Äidiksi hedelmöityshoitojen jälkeen tullut Johanna Kalliomäki kuvaa lapsettomuutta tunteeksi, joka ei koskaan katoa. Ei edes omien lasten myötä. Kokemus lapsettomuudesta on muuttanut parisuhdetta ja arvomaailmaa.

Kotimaa
Johanna Kalliomäki tuli äidiksi hedelmöityshoitojen avulla.
Johanna Kalliomäki odotti kahta tyttöään yhteensä kahdeksan vuotta. Maija-Liisa Juntti haastattelee. Kuva: Anna Tervahartiala

Nykyään kahden pienen tytön äiti Johanna Kalliomäki sanoo, että aluksi oli vaikeaa myöntää olevansa lapseton. Ei ollut helppoa hyväksyä, että asiaan ei pystykään itse vaikuttamaan. Lapsen kaipuu voi olla jopa fyysinen tunne.

Ajattelin, että kaikille muille tämä on äitienpäivä ja mulle tämä on päivä, jolloin en ole äiti.

– Puhutaan tyhjän sylin syndroomasta. Se tuntuu siltä kuin sylissä olisi lapsi tai vauva ja sitä tuntee sellaisen ihon lämmön omaansa vasten ja sitten siinä ei kuitenkaan ole mitään, mitä pidellä ja se oikeasti fyysisesti särkee käsiä, kun siinä pitäisi olla se oma lapsi, Johanna Kalliomäki kuvailee.

Johanna kertoo syyllistäneensä itseään ja kehoaan, kun lasta ei yrityksistä huolimatta kuulunut.

– Mikä siitä tekee vaikeaa on, että ihmiset haluaa ja tekee lapsia sellaisessa vaiheessa, jossa omat ystävät ja lähipiirikin niitä tekee. Kun lapsettomuus ei koske läheskään kaikkia, niin helposti tulee sellainen viimeinen lehti laineella -olo, että kaikki muut onnistuu ja mikä vika minussa on, kun en onnistu. Jotkut ovat onnistuneet monta kertaa sinä aikana, kun minä vain odotan.

Päivä, jolloin ei ollut äiti

Johanna muistaa viimeisen äitienpäivän ennen omaa lasta.

– Olin silloin jo raskaana, mutta en tiennyt sitä. Muistan, kuinka ajattelin sinä päivänä, että kaikille muille tämä on äitienpäivä ja mulle tämä on päivä, jolloin en ole äiti. Enkä tiedä, saanko koskaan olla äiti. Se voi olla aika lohdutonta.

Johanna tuli vuosia ennen luonnollisestikin raskaaksi.

– Oikeastaan tilanne muuttui odottamiseksi vasta, kun sain sen keskenmenon. Olimme saaneet raskauden myötä yhden lupauksen ja yhden kerran oli vedetty matto jalkojen alta, lupaus rikottu.

Lapsettomuudessa raskainta olikin jatkuva pettyminen.

– Joka kuukausi on uusi mahdollisuus ja joka kuukausi voi kokea uuden pettymyksen. Se menee niin tiheissä sykleissä, että pää tekee aikamoisen vuoristoradan siinä, että toivutaan pettymyksestä ja sitten rupeaa nousemaan toivo ja tahto uudestaan. Jollain tavalla sitä suojelee itseään ajattelemalla, että nyt ei saa toivoa tai haluta liikaa, koska voin pudota taas.

Lapsettomuus ei katoa lasten myötä

Johanna Kalliomäen mukaan lapsettomuus on kokemus, joka ei katoa koskaan.

– Lapset eivät ole lapsettomuuden laastareita, eikä se kokemus koskaan häviä sieltä taustalta. Uskon, että suhtaudun omiin lapsiini ja lasten saamiseen eri tavalla. Lapsettomuus muuttaa ihmistä itseään, se muuttaa parisuhdetta, suhtautumista ja arvojärjestystä.

Johanna ja hänen miehensä eivät halunneet antaa periksi vastoinkäymisten edessä, vaan halusivat kulkea tien loppuun saakka.

Entäs ihmiset, jotka eivät saa tai halua lapsia, heidänkö elämällään ei ole tarkoitusta?

– Mietin silloin, voisinko vuosien päästä sanoa, että yritin kaikkeni. Voisinko olla syyllistämättä itseäni siitä, että en tehnyt kaikkeani, jos mulla ei olisi lasta. Mitä tahansa se ottaa ja mitä tahansa se tarkoittaa, niin ne kaikki kivet on käännettävä.

Lapsetonkin arvostaa kutsua lapsesi syntymäpäiville

Kalliomäen mukaan monet yrittävät kannustaa lapsettomuudesta kärsivää. Toiset taas eivät halua tai uskalla puhua aiheesta.

– Toiset tsemppaavat kertomalla, miten heille tai heidän tutuilleen on käynyt, mitkä ovat tilastot, mitä voisin tehdä eri tavalla ja että olenhan kokeillut sitä ja tätä, syönhän terveellisesti. Sitten on näitä perinteisiä, kuten älä ajattele sitä asiaa, niin lapsi saa alkunsa tai hanki koira, niin hoivaviettisi pääsee valloilleen ja olet hedelmällisempi.

Johanna mukaan lapsettomuus on Suomessa edelleen jossain määrin tabu.

– Toiset eivät osaa puhua asiasta ja saattavat tosissaan häkeltyä, kun joku meneekin sanomaan tällaista ääneen.

Välillä ihmisten reaktiot tai varominen ovat loukanneet.

– Tiedän, että on kutsuttu esimerkiksi jonkun lapsen syntymäpäiville kaikki muut lähipiirin perheet ja sitten on jälkikäteen sanottu, että ne olivat sellaiset lapsijuhlat. Joskus on jäänyt sellainen olo, että no harmi, kun meillä ei nyt ollut sitä lasta tuoda, vaikka olisin kyllä mielellään ollut mukana.

– Eräässä yhteydessä henkilö puhui siitä, kuinka vasta lapset tekevät perheen ja korosti, miten lapset ovat elämän tärkein asia ja elämä saa merkityksensä lasten kautta. Muistan kuinka riipaisevaa se oli ja kuinka kapinoin mielessäni sitä, että kyllä minullakin on perhe, mutta minulla ei vain satu olemaan lapsia. Mielestäni perheitä on monenlaisia, eikä kaikkien perheissä ole lapsia. Lapsi tekee elämästä kyllä erilaisen, mutta entäs ihmiset, jotka eivät saa tai jotka eivät halua lapsia, heidänkö elämällään ei ole tarkoitusta?

Tyhjä syli täyttyi pelon sekaisin tuntein

Johanna Kalliomäen molemmat lapset ovat syntyneet hedelmöityshoitojen avulla. Positiivisen raskaustestin jälkeen tunteet olivat ristiriitaiset.

– Ensimmäinen tunne on tietysti ilo ja onni siitä, että raskaustesti näyttää plussaa. Seuraava ajatus on pelko. Onko tämä nyt totta, voiko tämä mennä suunnitelman mukaan vai viedäänkö tämä minulta pois.

Johanna sanoo, ettei kyennyt raskausaikana laittamaan vauvalle asioita kuntoon, vaan jätti kaiken viime hetkeen.

– Uskalsin luottaa vauvan tuloon vasta, kun lääkäri antoi luvan ponnistaa. Silloin sanoin miehelleni, että me ihan oikeasti saadaan tämä lapsi.

Oman lapsen syliin saaminen tuntui pitkän odottamisen jälkeen epätodelliselta.

– Niin kuvaavaa kuin se onkin, ensimmäiset sanat lapselleni taisivat olla, että ei haittaa. Se oli jotenkin siinä vaiheessa aivan sama, kuinka monta vuotta, kuinka kovat hoidot ja mitä tahansa on takana, niin ei haittaa. Se kaikki on ollut sen arvoista, että sen oman lapsensa syliin saa.

Tänä äitienpäivänä Johannaa herättelee miehen lisäksi kaksi pientä tyttöä.

– Mun syli ei ole tyhjä. Mulla on kaksi ihanaa tyttöä. Parasta on se, kun tytöt unilämpiminä peiton alla halaavat pienillä käsillään ja sanovat, että äiti. Se on kaikki, mitä voin toivoa.