Pohjois-Korea kertoi uudesta ohjuskokeesta – sukellusveneestä ammuttiin ballistinen ohjus

Pohjoiskorealainen uutistoimisto KCNA ilmoitti kokeesta varhain lauantaina. Uutistoimisto Tassin mukaan Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un seurasi ohjuksen laukaisua sukellusveneestä.

Ulkomaat

Pohjois-Koreassa maan uutistoimisto KCNA on ilmoittanut Pohjois-Korean tekemästä uudesta ohjuskokeesta.

Uutistoimisto AFP toteaa KCNA:n kertoneen varhain lauantaina, että Pohjois-Korea on laukaissut sukellusveneestä äskettäin kehittämänsä ballistisen ohjuksen.

Ohjus on kehitetty maan asevoimien ylipäällikön Kim Jong-unin henkilökohtaisesta aloitteesta, KCNA kirjoittaa AFP:n mukaan. Myös uutistoimisto Tass lainaa KCNA:ta. Se kertoo, että Kim seurasi ohjuksen laukaisua merellä.

Sukellusvene painui pinnan alle, jonka jälkeen ohjus laukaistiin. Ohjus syöksyi ilman halki jättäen jälkeensä lieskavanan, KCNA kertoo.

– Koko testin ajan valvottiin ja varmistettiin, että veden alta ammuttava ballistinen ohjus saavutti uusimmat sotilaalliset, tieteelliset ja tekniset vaatimukset, KCNA raportoi.

Ylipäällikkö Kim luonnehti koetta "silmiä avaavaksi menestykseksi", uutistoimisto AP sanoo.

AFP toteaa, että ohjuskoe tehtiin sen jälkeen kun Pohjois-Korea oli teilannut Yhdysvaltojen väitteet siitä, että sen avaruustutkimus olisi pohjimmiltaan naamioitu ballististen ohjusten ohjelma.

AFP:n mukaan ei ole epäilyjä siitä, etteikö Pohjois-Korealla olisi aktiivista ballististen ohjusten kehittämisohjelmaa, mutta asiantuntijat ovat erimielisiä, kuinka paljon ohjelma on edistynyt.

KCNA ei kerro ohjuskokeen ajankohtaa eikä tapahtumapaikkaa. Toisessa raportissaan uutistoimisto mainitsee Kimin vierailleen Sinpon lähellä olevalla kalastuslaitoksella. Sinpo sijaitsee maan itärannikolla ja sen tuntumassa tiedetään olevan sukellusvenetukikohta.

Lähteet: AFP, AP, Tass