Osakerahastoille kehitellään Joutsenmerkkiä

Pohjolan rahastoyhtiöt ovat olleet kiinnostuneita Joutsenmerkistä, Pohjolan yhteisestä ympäristömerkistä. Sen tavoitteena on edistää kestävää kehitystä.

talous
Pohjoismainen ympäristömerkki eli Joutsenmerkki.
Motiva Services Oy – Ympäristömerkintä

Pohjoismainen ympäristömerkki eli Joutsenmerkki on tulossa osakerahastoihin kuluttajan päätöksenteon tueksi.

Pohjoismainen ministerineuvosto on antanut Joutsenmerkille tehtäväksi tutkia, voidaanko osakerahastoille myöntää merkki.

Pohjolan rahastoyhtiöt olivat kiinnostuneita Joutsenmerkistä, jonka tavoitteena on edistää kestävää kehitystä.

Kriteereiden laatiminen vie aikaa, ja haasteita on paljon, sanoo Joutsenmerkin toimitusjohtaja Petri Väisänen Motiva Servicesistä.

Eettisessä sijoitustoiminnassa painottuvat pitkäjänteisyys ja ympäristövastuu enemmän kuin nopea taloudellinen tuotto.

– Kriteerit voivat sulkea pois tietyn alan yritystoiminnan, sanoo Väisänen.