Uusia eurooppalaisia elokuvia ilmaiseksi Jyväskylässä

Keski-Suomen Elokuvakeskus tarjoaa ilmaiseksi palkittuja eurooppalaisia elokuvia tällä viikolla Jyväskylässä. Ylioppilastalon Ilokivessä North by North West –elokuvasarjaa näytetään maanantaina ja tiistaina. Lauantaina esitykset jatkuvat Yläkaupungin Yössä Keski-Suomen museossa.

elokuvat
Juliette Binoche tekee vahvan roolin sotavalokuvaajana Erik Poppen elokuvassa Tuhat kertaa hyvää yötä.
Paradox Spillefilm

Elokuvasarja koostuu draamasta sekä kepeästä ja mustasta huumorista. Tällä kertaa elokuvat tulevat Norjasta, Irlannista ja Skotlannista.

Elokuvasarjassa korostuu etenkin tuore norjalainen elokuva. Avausleffa Blind (2014) on palkittu Norjan lisäksi Berliinin elokuvafestivaaleilla. Blind on sukellus sokeutuneen naisen pään sisäisiin pelkoihin ja piilotettuihin fantasioihin.

Norjalaisen Erik Poppen ohjaama Tuhat kertaa hyvää yötä (2014) tuo kankaalle voimakkaasti latautuneen Juliette Binochen sotavalokuvaajan roolissa. Koskettava draama palkittiin Montrealin elokuvajuhlien tuomariston erikoispalkinnolla.

Dokumentaarinen norjalainen Twin Sisters (2013) kertoo pienenä erilleen adoptoiduista kiinalaisista kaksosista. Toinen siskoista adoptoitiin vauvana Norjaan ja toinen Yhdysvaltoihin. Tyttöjen sisaruus on tarkoitettu pysymään salassa, mutta kohtalo ei kunnioita salaisuuksia.

Skotlantilainen musta komedia Up There (2012) kuvaa hirtehisesti tuon puoleisen yhtä byrokraattiseksi paikaksi kuin sosiaalivirasto.

Irlantilainen palkittu Calvary (2014) sisältää myös mustaa huumoria, mutta tarjoaa lisäksi jännitystä, draamaa ja hengellistä pohdiskelua. Pikkukylän pappi saa kohtalokkaan viestin, jossa hänet uhataan tappaa viikon kuluttua.

Elokuvasarjan tärkein tehtävä on tarjota elokuvia, joita ei muuten Jyväskylässä tai Suomessa nähtäisi. North by North West on EU-projekti, jossa ovat mukana Irlanti, Skotlanti, Islanti, Norja ja Suomi. Pitkien Art House -elokuvien lisäksi projekti tarjoaa myös eksoottisia lyhytfilmejä.