Elämänhallintaa yhden katon alta Kouvolassa

Kouvola aikoo tarjota alle kolmekymppisille nuorille elämänhallintaa eri ammattilaisten yhteistyönä. Ohjaamo-niminen palvelupiste avautuu kauppakeskus Valtarissa elokuun lopussa. Myös nuoret ovat olleet mukana suunnittelemassa paikkaa, johon kootaan jo olemassaolevia palveluita .

nuoret
Nuorten elämänhallintaa varten rakennetaan palvelupiste Valtari-kauppakeskukseen Kouvolassa.
Ohjaamon työmaa on erotettu vielä kauppakeskuksesta ennen palvelun avautumista elokuussa. Juha Korhonen/Yle

Kouvolassa avautuu nuorten palvepiste Ohjaamo elokuun lopulla kauppakeskus Valtarissa. Ohjaamoon voivat tulla alle 30-vuotiaat, jotka hakevat elämäänsä suuntaa.

- Esimerkiksi koulutukseen, työnhakuun ja elämänhallintaan liittyvät asiat, kuvailee hankevastaava Sanna Heimonen työsarkaa.

Kouvolassa nuorten neuvottomuutta riittää, sillä moni on vailla työtä tai peruskoulun jälkeistä opiskelupaikkaa. Palveluita on TE-toimistoista työpajoihin, mutta monen ammattilaisen palvelupisteelle on tilausta. Yhteen paikkaan kootaan jo olemassaolevia palveluita.

- Palveluita on paljon, mutta me haluamme, että nuoret löytävät entistä paremmin palvelut, sanoo Heimonen.

Ohjaamosta aiotaan tehdä matalan kynnyksen paikka, jossa saa esimerkiksi ohjausta työhön, koulutukseen ja kuntoutukseen.

Ohjaamossa toimii päivystysperiaatteella noin 20 asiantuntijan joukko. Mukana on muun muassa perusopetuksen opinto-ohjaaja, oppimisen tuen kuraattori, etsivät nuorisotyöntekijät sekä ehkäisevän päihdetyön työntekijät.

- Perusideamme on se, että nähdään nuori kokonaisena. Nuori on oman elämänsä paras asiantuntija. Tärkeää on myös paikka, josta saa tietoa ja jossa nuori voi sen vähäisemmältäkin tuntuvan asian kertoa, kertoo hankevastaava Sanna Heimonen.

Palvelupisteen suunnittelussa on ollut mukana muutama nuori. Palvelun muokkaamisessa aiotaan kuunnella asiakkaiden toiveita.

Vauhtia ja kokemuksia Kouvolan Ohjaamoon on haettu muun muassa Mikkelin Olkkari-toiminnasta. Ohjaamo-hankkeita on Suomessa yhteensä 25. Kouvolan palvelusta tehdään kuitenkin kaupungin nuorille sopiva.

- Palvelupisteen lisäksi tässä toimii esimerkiksi oppilaitosten ja järjestöjen verkosto. Myös Ohjaamon jalkauttamista keskustasta muualle kaupunkiin on miettitty, sanoo Heimonen.

Ohjaamosta on tarkoitus tehdä pysyvä palvelu kouvolalaisille nuorille. Rahoitus on varmistettu vuoden 2018 helmikuun loppuun. Projektia rahoittavat EU:n sosiaalirahasto, Keski-Suomen ELY-keskus ja Kouvolan kaupunki.