Sininen tie on paljon muutakin kuin mutkia ja kuoppia – matkailutie odottaa uutta tulemista

Sininen tie on viime vuosina merkinnyt ainakin Keski-Suomen alueella lähinnä väisteltäviä kuoppia ja reikiä. Ruotsin ja Norjan puolella viriää nyt usko matkailureitin uuteen tulemiseen. Norjasta Ruotsin ja Suomen kautta Venäjälle kulkevalle tielle halutaan lisää leveyttä ja yhteismarkkinointia.

Kotimaa
Mo i Ranan kaupunki levittäytyy vuonon ympärille.
Jarkko Riikonen / Yle
Kun Uumajasta ajaa riittävän pitkästi länteen, pääsee tunturimaisemaan.
Sininen tie on esimerkiksi Keski-Suomessa paikoin kurjassa kunnossa. Kävimme tutustumassa mikä on tien tila Ruotsissa ja Norjassa.

Sinisestä tiestä toivottiin aikanaan turisteja vilisevää matkailutietä silloisen Neuvostoliiton rajalta Norjan länsirannikolle saakka. Suomen vanhimpiin kuuluva matkailureitti ei ole vielä lunastanut odotuksia. Toivo elää edelleen.

Sininen tie -kylttejä on ripustettu Suomessa kolmelle tieosuudelle. Vaasasta Kyyjärvelle huristellaan valtatietä 16, Kyyjärveltä ajellaan Savon suuntaan kantatietä 77, kunnes Siilinjärvellä reitti muuttuu valtatieksi 9 - aina itärajalle asti. Venäjän puolellakin pääsee nykyisin Sinistä tietä Petroskoihin saakka.

Teimme kuvaaja Jarkko Riikosen kanssa toukokuun toisen viikon lopulla parin päivän automatkan pitkin Ruotsin ja Norjan Sinistä tietä eli E12:ta, Uumajasta Mo i Ranaan. Matka toteutettiin Pohjoismaiden neuvoston myöntämän journalististipendin turvin.

Pikainen pyrähdys osoitti, että myös länsinaapureissa toivotaan Siniselle tielle nykyistä suurempia turistivirtoja. Sekin kävi selväksi, että matkailumarkkinointiin haluttaisiin E12:n varrella enemmän maiden rajat ylittävää yhteistyötä.

Kylttikin sen kertoo: nyt ollaan Sinisellä tiellä.
Kylttikin sen kertoo: nyt ollaan Sinisellä tiellä.Jarkko Riikonen / Yle

Kaupungit pelastivat lauttaliikenteen

Itä-länsi-suuntainen automatkailu on viime vuosina törmännyt konkreettiseen esteeseen: Merenkurkkuun. Vaasan ja Uumajan välinen laivaliikenne on ollut vaikeuksissa pitkään, eikä autoilijalle ole ollut toimivaa saatikka kohtuuhintaista lauttayhteyttä Vaasan korkeudelta. Nyt tilanne on toinen.

Kaksi vuotta sitten Vaasan ja Uumajan kaupungit ojensivat auttavan kätensä ja perustivat yhtiön, joka alkoi hoitaa Merenkurkun lauttaliikennettä sen jälkeen kun edellinen laivayrittäjä oli tehnyt konkurssin. Kaupunkien intressissä on pitää lauttaliikenne toiminnassa, sillä se palvelee paitsi turismia myös yritystoimintaa molemmissa maissa.

Reitillä liikennöi kunnostettu Wasa Express, joka palvelee tarkoitustaan – matkustamista maasta toiseen. Edestakainen autopaketti kahdelle aikuiselle maksaa halvimmillaan noin 250 euroa.

Neljän ja puolen tunnin laivamatkan aikana ehtii syödä saaristolaisruokaa tai istuskella laivan baarissa. Hyttejäkin on tarjolla, ja laivalta löytyy myös pieni myymälä. Vaasan päässä aika kuluu saaristomaisemia ihaillessa – ja ihmetellessä, miten laiva pystyy luovimaan karikkoisella reitillä.

Mutkainen tie ja epäselvä reitti

Toukokuisena torstaina Wasa Expressillä on kohtalaisen väljää. Laivan kokoustiloissa palaveria pitää kuitenkin useampikin puulaaki - yhtenä niistä Linja-autoliiton Pohjanmaan osasto, johon törmäämme lounaspöydässä. Kuljetusalan ammattilaisilta pitää tietenkin kysyä mielipidettä Sinisestä tiestä.

Sininen tie on Venäjän puolella tosi hyvää.

Jouni Peura

Peuran Liikenteen toimitusjohtaja Jouni Peura ei ihmettele Sinisen tien vaatimatonta suosiota. Hänen mielestään jo reitin lähtökohta on huono: ihmiset eivät ole Peuran mukaan tottuneet matkustamaan itä-länsi-suunnassa.

– Se on tienä mutkainen, eikä sillä ole selväpiirteistä reittiä. Siellä on paljon 80:n ja 60 kilometrin nopeusrajoitusalueita, Jouni Peura luettelee Sinisen tien heikkouksia.

Peura tuumaa, että tietä tärkeämpää on kuitenkin se, mitä on tien varrella. Lomakohteita markkinoimalla Siniselle tielle voisi saada lisää turisteja ainakin itärajan takaa.

Viisumivapaus toisi vipinää idästä

– Venäläinen on tottunut ajamaan pitkiäkin matkoja omalla autolla. Sininen tie on Venäjän puolella tosi hyvää. Ainoastaan pieni pätkä Värtsilästä Sortavalaan on vähän huonompaa, mutta sitten on tosi hyvää tietä Petroskoihin asti, Jouni Peura kehuu.

Peura pohtii, että viisumivapaus vilkastuttaisi varmaan Sinisen tienkin liikennettä sekä itään että idästä länteen. Reitin suurin heikkous on liikennöitsijän mielestä kuitenkin markkinoinnin puute.

– Minä en oikein edes muista, milloin olisin nähnyt tämän Sinisen tien markkinointia isommasti, Peura sanoo.

Jotain asian eteen on jo tehty. Sininen tie -yhdistys uudisti viime vuonna päättyneessä EU-hankkeessa muun muassa tien opasteita ja nettisivuston. Nyt sivuilta löytyy esimerkiksi vinkkejä siihen, mitä nähtävyyksiä tien varrelta löytyy - Suomessa.

Matkailumarkkinoinnissa pitäisi yhdistää voimat

Me olimme laatineet matkallemme tiukan kahden päivän aikataulun: aamulla Vaasasta Uumajaan, sieltä illaksi Mo i Ranaan. Välille sovimme haastattelun ruotsalaisen Blå vägen -kanslian edustajan kanssa.

Sinisen tien asioita vakituisesti hoitava henkilö on visiittimme aikana sairauslomalla, mutta jututamme hänen sijaistaan, Helena Lundgrenia, joka on päätyökseen hotelliyrittäjä ja myös matkailukonsultti. Hänellä on vankka näkemys siitä, miten Sinisen tien suosio saataisiin kasvuun. Avainsana on yhteistyö.

– Suomen Ruotsin ja Norjan pitäisi tehdä enemmän yhteistyötä matkailumarkkinoinnissa. Pitäisi olla vaikka yhteinen netti-tv tai lehti, josta matkailija saisi yhdellä kertaa tiedot Sinisen tien tarjonnasta kaikkien maiden alueella, Helena Lundgren toteaa ja muistuttaa, että Sinisen tien reitillä riittää nähtävää ja tekemistä..

Me ruotsalaiset pidämme yksinkertaisista asioista.

Helena Lundgren

– Vaasan upea saaristo, Ruotsin ja Norjan Lapin tunturimaisemat, hienot kalastus- ja laskettelumahdollisuudet. Meillä on paljon tällaisia salattuja aarteita, Helena Lundgren sanoo ja viittaa hotellinsa ikkunasta näkyvään koskimaisemaan. Vajaan tunnin automatkan päässä Uumajasta sijaitseva Vindeln odottaa sekin vielä löytämistään..

Ruotsalainen matkailuyrittäjä harmittelee sitä, että Suomi on aivan suotta monille ruotsalaisille vielä varsin tuntematon maa. Hän uskoo, että pienellä houkuttelulla voisimme saada länsinaapurit liikkeelle - muuallekin kuin Vaasaan tai Helsinkiin.

– Me ruotsalaiset pidämme yksinkertaisista asioista. Meille riittää usein, että lomapaikassa pääsee uimaan ja grillaamaan, Lundgren huomauttaa.

Hirviä, poroja ja katuvaloja

Vindelnin jälkeen pysähdymme pikaisesti Lyckselessä.

Ruotsissa kunnat ovat suuria, ja Uumajasta Norjan rajalle matkalla on vain neljä kuntaa: Uumaja, Vindeln, Lycksele ja Storuman. Taajamia on toki useampia – vaikka Lyckselen jälkeen taajamatkin ovat harvassa. Harvassa ovat myös huoltoasemat, joten viimeistään Lyckselessä kannattaa varmistaa, että tankissa on riittävästi polttoainetta.

Tästä alkaa Ruotsin Lappi, ja silmissä vilisee alkukevään harmaudessa melko yksitoikkoinen maisema. Välillä tie noudattelee jokea, mutta suuri osa matkasta taitetaan suomalaisen silmään kovin kotoisassa erämaassa.

Harvakseltaan kohdalle osuu taajama. Huomaamme, että ruotsalaiset huolehtivat syrjäseutujenkin valaistuksesta. Pienin näkemämme "taajama" koostui yhdestä talosta – jonka kohdalla törötti yksi katuvalo.

Maaseutu on tyhjentynyt myös Ruotsissa – ohikiitävään maisemaan kuuluvat paikoin rähjäiset autiotalot ja selvästikin kesäasukkaita odottavat entiset maatilat.

Toukokuun toisena viikonloppuna hiihtokausi on ohi eikä kesälomasesonki ole vielä alkanut. Niinpä autoilija saa kaasutella paikoin mutkaista ja reikäistä Sinistä tietä kohtalaisen yksin.

Tarkkaavaisuus ei saa kuitenkaan herpaantua: ajoittain ajajan säikäyttää tien laidassa seisova tai tietä ylittävä hirvi. Näemme matkalla yhteensä seitsemän hirveä – suurin osa vielä varsin kookkaita.

Lapissa ollaan, ja täällä ajotahdin määrää poro.
Jarkko Riikonen / Yle

Lapissa kun ollaan, matkalla kohtaa myös poroja – ja ne tietävät kyllä, kenen reviirillä nyt liikutaan. Matkantekoon tulee väistämättä tauko silloin kun pohjoisen porot päättävät, että on niiden vuoro vallata ajoväylä.

Tuntureita - ja vihdoin vuono

Uumajasta on Norjan rajalle yli 400 kilometriä. Rajalta ajaa Mo i Ranaan reilut puoli tuntia. Mitä lähemmäs Norjan rajaa tullaan, sitä komeammaksi käyvät tunturimaisemat. Tie ei kuitenkaan muutu paremmaksi. Ajokuntoinen se on koko matkan, mutta ei missään nimessä mikään varsinainen valtatie.

Jo hyvissä ajoin Ruotsin puolella maisema muuttuu lumiseksi. Paikoin lumikinos hipoo kesämökkien räystäitä. Täytyy tosin kertoa, että kyseiset kesämökit ovat matalampaa mallia. Ja mitä kauniimpi tunturimaisema, sitä enemmän tien varren rinteillä on mökkejä.

Tärnabyn ja Hemavanin hiihtokeskusten tienoilla järven jäällä näkyy myös yksittäisiä pilkkijöitä. Joko jäätä on vielä riittävästi, tai sitten uhkarohkeita kalamiehiä on muuallakin kuin Suomessa.

Ruotsin ja Norjan rajalla pitää olla tarkkana, että huomaa, milloin raja ylittyy. Rajalla on toki kyltit, mutta ei mitään muuta, mikä viittaisi siihen, että nyt valtakunta vaihtuu.

Vindelnin ja Lyckselen pysähtymiset veivät meiltä sen verran aikaa, että saavumme Mo i Ranaan vasta kello 22. Majapaikastamme meidät neuvotaan kaupungin keskustassa sijaitsevaan ravintolaan, jossa ennätämme juuri ennen sulkemisaikaa nauttia vielä – mitäpäs muuta kuin – annokset norjalaista lohta.

Illallisen jälkeen haluamme vielä luoda silmäyksen vuonomaisemaan. Se ei Mo i Ranassa olekaan helppoa, vaikka kaupunki on vuonon rannalla.

Mo i Rana on nimittäin rakennettu niin täyteen, että vuonoa ei näe keskustasta. Rantaan löytyy kuitenkin alikulkureitti, ja sen päästä rantaraitti, jolta avautuu näkymä niin vuonolle kuin tuntureille.

Stenmarkin rinteet odottavat suomalaisia

Heitämme Norjalle jäähyväiset aamiaisen ja vuonokuvausten jälkeen. Paluumatkan ainoa pysähdyspaikkamme on laskettelukeskuksestaan tunnettu Tärnaby. Kylänraittia koristavat julisteet, joissa komeilee paikkakunnalta kotoisin oleva entinen alppitähti Ingemar Stenmark.

Suomalaisturistien määrä on nyt kasvanut meillä seitsemän prosenttia.

Elisabeth Jonsson

Turisti-infossa meitä odottavat Visit Hemavan Tärnaby -matkailuyrityksen suomalaissyntyinen toiminnanjohtaja Elisabeth Jonsson ja Sinisen tien kehittämisprojektissa työskentelevä Katti Lundström.

Hiihtokeskusten alueella iloitaan siitä, että vuosikymmenien hiljaiselon jälkeen suomalaiset näyttävät tekevän paluuta Hemavaniin ja Tärnabyhyn. Suuri kiitos tästä lankeaa Jonssonin mukaan Vaasan ja Uumajan uudelle lauttayhteydelle.

– Suomalaisturistien määrä on nyt kasvanut meillä seitsemän prosenttia, ja Uumajassa vielä enemmän, Elisabeth Jonsson hymyilee.

Suomalaisten matkaintoa on kasvatettu myös markkinoinnilla, ja uusia pyydyksiä aiotaan laskea veteen seuraavilla Matkamessuilla. Myös suomalaisten pitäisi Jonssonin mielestä markkinoida matkailutarjontaansa ahkerammin.

– Ruotsalaiset tietävät hyvin vähän Suomesta, vaikka se on ihan lähiympäristö, Elisabeth Jonsson muistuttaa.

Tie leveämmäksi ja turvallisemmaksi

Katti Lundström työskentelee rajaorganisaatiossa, jonka tehtävänä on muun muassa parantaa Sinisen tien turvallisuutta. Tässäkin asiassa tarvittaisiin nykyistä kiinteämpää kansainvälistä yhteistyötä.

– Meidän pitäisi saada rajat yli ulottuville teille yhteiset kriteerit ja yhteiset tavat mitata tien turvallisuutta ja kuntoa, Lundström toteaa.

Sinisen tien kehittämiseksi tehty yhteistyö on vasta alkutaipaleella, mutta Katti Lundström uskoo, että jossain tulevaisuudessa häämöttää nykyistä leveämpi ja turvallisempi tie.

Me ajelemme kuitenkin kapeaa ja mutkittelevaa Sinistä tietä takaisin Uumajaan. Laiva lähtee Vaasaan kello 18, joten paluumatkallakaan emme ennätä käydä moottorikelkkamuseossa emmekä metsämuseossa.

Täytyy varmaan siis tulla toiste takaisin, ja varata aikaa hiukan enemmän. Vaikka tulihan se tässä todistettua: kahdessa päivässäkin ennättää Suomesta Norjan länsirannalle ja takaisin.