Yhdysvaltain ulkoministeri tapaa Putinin ja Lavrovin Venäjällä

Kerry vierailee Venäjällä ensi kertaa sen jälkeen, kun suurvaltojen suhteita heikentänyt Ukrainan kriisi alkoi.

Ulkomaat
Kuvassa ovat Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry (vas.) ja Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov joulukuussa 2014.
Kuvassa ovat Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry (vas.) ja Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov joulukuussa 2014.Laurent Gillieron / EPA

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry matkustaa tiistaina Sotšiin Venäjälle, vahvistavat maiden ulkoministeriöt.

Kerryn on määrä tavata Sotšissa sekä presidentti Vladimir Putin että ulkoministeri Sergei Lavrov. Keskusteluissa on tarkoitus käsitellä muun muassa Ukrainan, Syyrian ja Iranin tilanteita.

Kyseessä on Kerryn ensimmäinen vierailu Venäjälle sen jälkeen, kun Ukrainan kriisi alkoi.

Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan vierailu liittyy pyrkimyksiin pitää yllä suoria keskusteluyhteyksiä Venäjän edustajiin ja varmistaa, että Yhdysvaltain näkemykset tulevat selkeästi ilmaistuiksi.

Venäjän ulkoministeriö odottaa työvierailun edistävän kahdenvälisten suhteiden normalisoimista. Ministeriön mukaan Venäjä on valmis vuoropuheluun Yhdysvaltojen kanssa tasavertaiselta pohjalta.

Vierailusta venäläiselle uutistoimistolle Ria Novostille jo aiemmin kertonut diplomaattilähde sanoi heidän tovovan, että Kerry tuo uusia näkemyksiä Ukrainan tilanteeseen sekä maiden kahdenvälisiin suhteisiin. Tapaaminen on hänen mukaansa hyvin tärkeä, mutta Moskova ei odota läpimurtoa.

Lähteet: Reuters, AP, AFP, Itar-Tass

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus