Kokoomusnuoret yhdistäisivät Satakunnan vaalipiirin

Kokoomusnuorten mielestä Satakunnan vaalipiirissä demokratia ei enää toimi piilevän äänikynnyksen takia. Satakunnan vaalipiirin yhdistäminen voi tulla eteen tällä vaalikaudella.

vaalipiirit
Satakunnan vaakuna
Antti Laakso / Yle

Satakunnan Kokoomusnuoret haluavat yhdistää Satakunnan vaalipiiirin isompaan vaalipiiriin. Syynä on se, että Satakunnan vaalipiirissä äänikynnys on noussut hyvin korkeaksi.

Väkiluvun vähenemisen takia Satakunnasta valitaan enää kahdeksan kansanedustajaa. Tämä vie käytännössä mahdollisuuden esimerkiksi vihreiltä ja kristillisdemokraattisilta ehdokkailta päästä eduskuntaan.

Kokoomuskin kärsi vaaleissa

Myös kokoomus on kärsinyt vaalipiirin pienenemisestä. Puolue menetti toisen kansanedustajan paikkansa Satakunnassa, kun vaalipiiri menetti yhdeksännen edustajan.

Yhdistyminen vahvistaa demokratian lisäksi maakuntamme identiteettiä ja edunvalvontaa.

Satakunnan Kokoomusnuorten puheenjohtaja Ville Vimpari

– Satakunnan Kokoomusnuoret uskovat, että yhdistyminen vahvistaa demokratian lisäksi maakuntamme identiteettiä ja edunvalvontaa, piirin puheenjohtaja Ville Vimpari sanoo.

Vimpari korostaa, että esimerkiksi Savo-Karjalassa tai Kaakkois-Suomessa vaalipiirien kasvaminen ei ole heikentänyt yhdistymisessä pienemmän vaalipiirin asemaa.

Kokoomusta lukuunottamatta kaikki muut puolueet ovat suhtautuneet Satakunnassa kielteisesti vaalipiirien yhdistämiseen. Asia voi tulla ajankohtaiseksi jo alkavalla vaalikaudella.