Ruokolahden Rantalinnaan suunnitteilla kylpylä ja lisää majoitustilaa

Saimaan rannalla sijaitsevan jugendlinnan yhteyteen suunnitellaan uutta kylpylä- ja majoitusrakennusta.

hotellit
YLE Etelä-Karjala

Ruokolahden Rantalinnaan on suunnitteilla mittavaa lisärakentamista. Tarkoituksena on kylpylä- ja majoitusrakennuksen rakentaminen nykyisen päärakennuksen eteläpuolelle.

Jugend-tyylisessä Rantalinnan hotellissa on tällä hetkellä 13 majoitushuonetta.

– Uudisrakennuksen myötä majoituksen kokonaiskapasiteetti voisi olla 45 huonetta, sanoo Rantalinnan toimistopäällikkö Soile Lehtinen.

Uusi puistoalue avautuu

Rantalinnan omistaa venäläinen Ramis Deberdeev, jonka aikomuksena on kehittää Rantalinnan aluetta laajemminkin. Kylpylä- ja majoitusrakennuksen lisäksi suunnitelmissa on uuden huvila-alueen rakentaminen.

Tarkempaa aikataulua rakentamissuunnitelmista ei voida vielä sanoa. Alueen ranta-asemakaavan muutosta käsitellään parhaillaan.

– Tarkoitus on rakentaa jokatapauksessa muutaman lähivuoden sisällä, sanoo Lehtinen.

Jotain uutta Rantalinnassa on luvassa kuitenkin jo nyt kesäkuussa, kun alueella vietetään uudistetun puistoalueen avajaisia.