Vanhankaupunginkosken padon purkamista selvitetään sittenkin

Helsinki selvittää kalateiden avaamisen mahdollisuuksia Vanhankaupunginkosken läntiseen haaraan. Hanke tarkoittaisi voimalaitospadon purkamista kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa teollisuusmaisemassa.

Kotimaa
Vanhankaupunginlahti
Yle

- Minun mielestäni tämä oli vahva positiivinen signaali Vantaanjoen vesistön puolesta, että kaupunginhallitus halusi yksimielisesti lähteä selvittämään tätä asiaa, sanoo purkuhankkeen puolesta puhunut vihreiden kaupunginhallituksen jäsen, kansanedustaja Emma Kari.

Kaupunginhallitukselle valmisteltu esitys olisi merkinnyt, että purkamismahdollisuuksia ei olisi edes selvitetty. Kaupunginhallitus päätti kuitenkin perusteellisen selvityksen tekemisestä.

- Vantaanjoessa on tehty vedenpuhdistamoita ja patoja joesta on purettu tosi paljon, mikä on tehnyt sen, että meritaimen on tähän jokeen jo palannut. Se on ollut hieno asia, Kari iloitsee.

Vanhankaupunginkosken padon purkamisaikeella tavoitellaan meritaimenen lisäksi muidenkin vaelluskalojen pääsyä jokeen lisääntymään.

- Tässä on nyt kyse museoarvoista ja siellä on paljon ekologisia kysymyksiä, jotka pitää käydä läpi, ja vihreiden ryhmä haluaa, että asia selvitetään hyvin ja lopulliset päätökset tehdään näiden selvitysten pohjalta eikä vain mielikuvien pohjalta, sanoo Kari.