Tuhansia muslimipakolaisia ajelehtii Thaimaan lähivesillä vailla apua

Myanmarista ja Bangladeshista lähteneet rohingya-muslimit pyrkivät kohti Malesiaa. Tuhannet pakolaiset ovat jääneet merelle, kun Thaimaa on kiristänyt toimia ihmissalakuljettajia vastaan.

Yle maailmalla
Pelastettuja pakolaisia Lhok Sukon -urheilustadionilla Sumatralla, Indonesiassa maanantaina.
Pelastettuja pakolaisia Lhok Sukon -urheilustadionilla Sumatralla, Indonesiassa maanantaina.Zikri Maulana / EPA

Aasian venepakolaiskriisi pahenee. Useita tuhansia ajelehtii merellä Thaimaan edustalla. Tuhansia on viime päivinä pelastettu mereltä Malesiaan ja Indonesiaan.

Pakolaiset pyrkivät Myanmarista ja Bangladeshista kohti Malesiaa, mutta salakuljetusreitti on nyt katkennut Thaimaan ryhdyttyä toimiin salakuljettajia vastaan.

Pakolaiset kuuluvat Myanmarin syrjittyyn rohingya-vähemmistöön tai ovat lähtöisin Bangladeshista, jonne rohingya-muslimeja on myös paennut.

Kansainvälisen siirtolaisjärjestön IOM:n edustaja arvioi BBC:lle, että merellä on jopa 8000 ihmistä aluksiin ahtautuneina.

Maanantai-iltaan mennessä mereltä pelastettiin Malesiaan ja Indonesiaan noin kaksi tuhatta pakolaista. Monet uivat maihin sen jälkeen, kun ihmissalakuljettajat olivat hylänneet heidät. Pakolaisia on kerätty muun muassa urheilusaleihin Acehissa, Indonesiassa.

– Olen onnellinen päästessäni Acehiin. Acehilaiset ovat hyviä ihmisiä ja auttavat meitä, eräs pakolaisista sanoi.

Acehin viranomaisten mukaan heillä ei kuitenkaan ole resursseja huolehtia yllättäen saapuvista ihmisvirroista. Apua on saatu lähinnä paikallisilta asukkailta, kertovat uutistoimistot.

Pakolaiskriisi on pahentunut sen jälkeen, kun Thaimaa ilmoitti koventavansa ihmissalakuljetuksen vastaisia toimia.

Eteläisestä Thaimaasta löytyi metsästä tämän kuun alussa kymmeniä rohingya-muslimien ja Bangladeshin pakolaisten ruumiita.

Rohingyat ovat maaton kansa

Buddhalaisenemmistöisen Myanmarin viranomaiset ilmoittivat maanantaina, että pakolaisongelmat juuret ovat Bangladeshissa.

Maan hallitus on sitä mieltä, että rohingyat ovat Bangladeshista lähtöisin olevia bengaleja eikä heillä siksi ole oikeutta kansalaisuuteen. Rohingyat sanovat asuneensa Myanmarissa vuosisatoja.

– On kyseenalaista ovatko nämä pakolaiset ylipäänsä peräisin Myanmarista, hallituksen edustaja Zaw Htay sanoi uutistoimisto AFP:lle maanantaina.

Myanmarin läntisessä Rakhine-osavaltiossa asuu jopa 1,3 miljoonaa rohingyaa. Vuoden 2012 jälkeen buddhalaisten ja rohingojen välillä puhjenneissa väkivaltaisuuksissa on kuollut yli 200 ihmistä. Kymmeniä tuhansia asuu pakolaisleireissä. Monilta on otettu pois jopa väliaikaiset henkilöpaperit.

Myanmarissa rohingya-muslimeihin suhtaudutaan erittäin epäilevästi, jopa rasistisesti. Maan avauduttua viime vuosina muslimien vastaista mielialaa lietsovat äärikansallismieliset piirit, joihin kuuluu useita tunnettuja buddhalaisia munkkeja.

Etnisten väkivaltaisuuksien pelätään kiihtyvän ennen Myanmariin vuoden lopuksi suunniteltuja parlamenttivaaleja.