1. yle.fi
  2. Uutiset

Sakko rapsahtaa pienestäkin viiveestä – Asuntomessualue muovautuu Mikkelissä tarkalla aikataululla

Asuntomessut järjestetään Mikkelissä vuonna 2017. Kirkonvarkauden alueella on kaadettu puita ja pian käynnistyvät muun muassa tienrakennustyöt.

asuntomessut
Mikkelin Kirkonvarkauden asuntomessualueen maapohjaa muovataan messukuntoon.
Timo Ikonen / Yle

Porrassalmentien ja kantatie 62 eli Anttolantien välissä käy sutina. Kirkonvarkauden alueelle muovautuu vähitellen asuntomessualue. Vastikään kaadettujen puiden keskellä maisemaa katselee YIT Kuntatekniikan rakentamispäällikkö Antero Veteli.

– Meille kuuluu katujen ja verkostojen rakentaminen. Rakennetaan vesijohdot, viemäriverkostot, sadevesiviemäröinnit ja kaukolämmölle valmiudet. Kadut tulee asfalttia vaille valmiiksi, Veteli luettelee.

Alueella olemassa olevia teitä on jo vahvistettu, jotta ne kantavat työkoneiden kuorman. Pian käynnistyvät kantojen poistot ja pintamaan kuorinta.

Asuntomessualueen rakentaminen eroaa "normaalista" kaupunkirakentamisesta siinä, että työvaihetavoitteet on naulattu kalenteriin jopa tavallista tarkemmin.

– Aikataulut ovat niin tarkat, että sakkosanktiot ovat erilaiset kuin normaalirakentamisessa, jos ei aikataulussa pysytä. Lisäksi välitavoitteita on siellä runsaasti.

– Messuja tuskin siirretään, jos jatkoaikaa tarvitsisi. Sitten painettaisiin yötä päivää, rakentamispäällikkö Antero Veteli valaisee.

Tonteista on tullut runsaasti tiedusteluja

Asuntomessut Mikkelissä 2017 projektipäällikkönä huhtikuun alussa aloittaneella Heikki Mannisella on pitänyt kiirettä jo vuosia ennen H-hetkeä eli messujen avausta.

Asuntomessut Mikkelissä 2017 -projektipäällikkö Heikki Manninen ja YIT Kuntatekniikan rakentamispäällikkö Antero Veteli.
Asuntomessut Mikkelissä 2017 -projektipäällikkö Heikki Manninen ja YIT Kuntatekniikan rakentamispäällikkö Antero Veteli.Timo Ikonen / Yle

Aiemmin projektikoordinaattorina ollut Manninen on vastaillut viime aikoina paljon puhelimeen, sillä messutonttihaku on ollut käynnissä maaliskuusta saakka. Haettavana on 34 omakotitalotonttia ja kaksi asuinpientalotonttia. Yhteydenottoja on tullut kymmeniä.

– Kysymykset ovat koskeneet lähinnä sitä, millaisia rajoituksia kaavassa on esimerkiksi julkisivujen ja materiaalien suhteen, Manninen sanoo.

Saimaan rannalle valmistuvaa asuntomessualuetta markkinoidaan muun muassa vihreydellä.

– Meillä on reilusti puistoja. Pyritään myös siihen, että rakentajat omakotitalotonteillaan säilyttäisivät mahdollisimman paljon olemassa olevaa puustoa.

Tonttipäätökset pyritään saamaan ennen kesälomia. Tarkoitus on, että tonteille pääsee rakentamaan vappuna 2016.

Lue seuraavaksi