Maisemat ja paikat saavat muotonsa omista kokemuksista

Muutos rakennetussa maisemassa tai luonnonmaisemassa herättää joskus surua tai suuttumusta. Ihminen kokee ympäristönsä omien muistojensa kautta ja maisema syntyy kokemusten tulkintana. Filosofian tohtori Sulevi Riukulehto sanoo, että ikäviäkin asioita voi jäädä kaipaamaan.

Kotimaa
Karperöjärvi Mustasaaressa.
Juha Kemppainen / Yle

Kielitoimiston sanakirjan mukaan maisema on maanpinnan osa katsojalle näkyvänä kokonaisuutena. Näköala, näkymä.

– Maisema on tulkinta paikasta ja paikka on aina jokin erityinen kohta tilassa, määrittelee puolestaan filosofian tohtori Sulevi Riukulehto.

– Meillä jokaisella on henkilökohtaisesti tärkeitä paikkoja, kuten koti, koulu, kirkko tai kalapaikka. Maisema on tulkinta siitä, millaisena minä olen nähnyt ja kokenut tuon paikan.

Muistot juurruttavat

Samakin paikka peilautuu erilaisena maisemana muistojen kautta. Sulevi Riukulehdon mukaan rakennetun ympäristön maisema ja luonnonmaisema ovat yleisemmin jaettuja, mutta sielunmaisema eli henkinen maisema muodostuu henkilökohtaisten kokemusten kautta.

– Vaikka paikka on sama, siihen liittyy erilaisia muistoja. Emme oikeastaan voi ajatella paikkaa ilman, että mietimme siellä sattuneita tapahtumia. Aina, kun ajetaan kirkon ohi, pitää mainita takapenkin lapsille, että tuolla isä ja äiti menivät naimisiin, Riukulehto miettii.

– Elämään juurtuminen tapahtuu muistojen ja maisemien ymmärtämisen kautta.

Ikävääkin voi jäädä kaipaamaan

Rakennettu ympäristö ja luonto muuttuvat vuosien kuluessa joko luonnostaan tai ihmisen toimin. Muutos, joka kohdistuu henkilölle tärkeisiin paikkoihin, voi tuntua pahaltakin.

– Kysymys on kokemuksellisuudesta. Jos maisema muuttuu, joku kokee tärkeiden muistojensa tulleen loukatuksi. Paikasta on poistunut jotain tai jotain tullut lisää, Sulevi Riukulehto sanoo.

Esimerkiksi voidaan ottaa Etelä-Pohjanmaa ja lakeudet. Riukulehdon mukaan lakeuden vaikutus pohjalaisten identiteettiin on merkittävä.

– Täällä on edelleen tulvia, mutta 1950-luvulla ne olivat aivan eri potenssissa. Silloin vuoden kiertoon kuului, että oli tulva-aika. Se oli kuin vuodenaika, Riukulehto sanoo.

– Jokaisen arkipäivän kokemuksiin kuului, että oli kuukauden pituinen hyvin kostea jakso. Oltiin jopa pari viikkoa eristyksissä tai kuljettiiin pellolla veneellä. Vaikka tulva sinällään olikin ikävä asia, sitäkin on ikävä ja kaivataan, kun se on loppu.

Muutos kuuluu elämään. Ja nostalgia muutokseen.

– Se ei sinänsä ole hyvä eikä paha asia, vaan tosiasia, joka on otettava huomioon. Ei kaikki voi pysyä samanlaisena. Eihän kukaan omaa kotiaankaan halua pitää sellaisena, ettei siellä tapahtuisi muutoksia.