Osa Kotkan valtuutetuista haluaa selvittää Karhulan lukion jatkon

Perussuomalaisten valtuutetun Emmi Voutilaisen aloite Karhulan lukiosta sai noin parikymmentä allekirjoitusta maanantaisessa valtuuston kokouksessa.

Karhula (Kotka)
Oppilaita välitunnilla
Yle / Juha Korhonen

Osa Kotkan valtuutetuista haluaa selvittää, voitaisiinko Karhulan lukio sittenkin säilyttää.

Perussuomalaisten valtuutetun Emmi Voutilaisen aloite asiasta sai noin parikymmentä allekirjoitusta maanantaisessa valtuuston kokouksessa. Kotkassa on 51 valtuutettua. Voutilaisen mukaan allekirjoittajien joukossa on valtuutettuja kaikista muista ryhmistä paitsi sosiaalidemokraateista.

Valtuustoaloitteessa halutaan kaupungin selvittävän, miten kaksi lukiota voidaan säilyttää siten, että myös tarvittavat säästöt saadaan aikaiseksi.

Aloitteen mukaan Karhulan lukio voisi vähentää kolme henkilötyövuotta ensi vuonna. Lisäksi koulujen välistä yhteistyötä voitaisiin tehostaa. Myös verkko-opiskelua voitaisiin lisätä. Aloitteessa toivotaan myös, että käsitellään mahdollisimman ripeästi.

Asiasta ensimmäisenä uutisoi Kymen sanomat (siirryt toiseen palveluun).