Hauhon vanha raitti muistaa arvokkaat asiat: vuodenajat, luonnon ja arjen vaihtumisen pyhäksi

Idyllinen puutaloalue Hauhon kirkonkylän vanhassa keskustassa on kuin pieni Pispala Hauhonselän rantarinteellä. Tiiviisti rakennetulla alueella on säilynyt vanhaa rakennuskantaa ja alueen asukkaat säilyttävät kulttuurimiljöötä tunteja laskematta. Näkötornista avautuva niskavuorelainen maisema on komeaa nähtävää: näkötornille kokoonnutaankin joka lauantai ehtookelloja kuulemaan, satoi tai paistoi.

näkötorni
Näkymä Hauhon näkötornista Hauhonselälle
Hannu Harhama / Yle

Vanhan raitin vaikuttaja-asukas Leni Lustre-Pere on valittu taannoin niskavuorineuvokseksi työstään hauholaisuuden edistäjänä. Hän on voimahahmo paikallisen kulttuurielämän vilkastuttajana toimivassa Hauhon Rouwasväenyhdistyksessä. Hän tietää kertoa rakkaan raitin historiaa.

– 1920-luvulla tässä näkötornilla on pyörinyt vielä mylly, ja siihen aikaan täällä oli paljon paljon karumman näköistä. Nyt on paljon puita, mutta silloin mäki oli puhtaaksi kaluttu, puuta käytettiin polttopuina, tehtiin vispilöitä ja luutia myyntiin asti.

Mäki oli vähäväkisten asuinaluetta: asukkaat olivat mäkitupalaisia, käsityöläisiä, seppiä, suutareita, räätäleita, pieniä leipomoja ja olkihattujen tekijöitä. Mökit ovat pieniä, vesi haettiin alempaa mäestä ja töitä tehtiin kotosalla.

– Tontit ovat hyvin pieniä, melkeinpä postimerkkitontteja. Raitin varrella pikkupojat ovat hypelleet jopa mökin katolta toiselle. Sittemmin se on vähän väljentynyt, kun alettiin ymmärtää paloturvallisuuden päälle, kertoo Leni Lustre-Pere.

– Pojilla on aina ollut omat konstinsa, täälläkin on vedetty huusseja puuhun naruilla ja kaikenlaista pientä jäynää. Kekseliäisyyttä on sitä enemmän, mitä vähemmän on tehtyjä virikkeitä, hän naurahtaa.

Raitilla kaikuvat ehtookellot – ja Herra Pullo

Hauhon seurakunta on vanha, jo 1300-luvulta. Nykyinen Pyhän Johanneksen kirkko on 1500-luvun alusta ja sitä on edeltänyt puukirkko, kertoo Leni Lustre-Pere.

– Ehtookellot ovat varmaan siitä saakka soineet ja joka lauantai ne soivat sen merkiksi, että arki on loppu ja nyt alkaa pyhä. Ehtookellot ovat merkki vaihtaa vapaalle ja unohtaa arki.

Ehtookelloja kokoonnutaan kuuntelemaan talkootyönä tehdylle Vuorenharjun näkötornille, satoi tai paistoi. Samalla vaihdetaan kuulumiset.

– Täällä on aina joku, vaikka sataisi vettä tai olisi 30 astetta pakkasta. Parhaimmillaan kellonlyömiä on ollut 30-40 ihmistä.

– Ei me mitään kummallisia puhuta, enimmäkseen tarkkaillaan luontoa, kerrotaan mitä omassa pihapiirissä on näkynyt. Talvella puhutaan paljonko on lunta. Talvella otsalamput ja muut valot lasketaan myllynkivelle ja sitten aletaan katsoa tähtiä. Tähtitaivas on aivan upea, kun ei ole lehtiä puissa eikä taustavaloa.

Herra Pullo eli kaulushaikara on ollut alueella ainakin 15 vuotta.

– Kaulushaikara tulee usein synnyinseuduilleen ja joka kevät sen ääni kuuluu. Alkuun luulin ääntä vesipumpuksi, koska ihan rantaanhan ei ole vesijohtoa vedetty, mutta sitten selvisi, että se on tuo ihana lintu.

– Sille on luonto järjestänyt suojavaatetuksen. Ruovikossa kaislojen seasta sitä ei näe, vaikka olisi kuinka harjaantunut silmä, kertoo Leni Lustre-Pere.

Hauhon vanha raitti, Kutukuja
Hannu Harhama / Yle
Eskonraitti Hauhon vanhalla raitilla
Hannu Harhama / Yle
Suomen lippu liehuu
Hannu Harhama / Yle
Puntin piha Hauholla vanhan raitin varrella
Hannu Harhama / Yle
Puntin piha Hauhon vanhan raitin varrella
Hannu Harhama / Yle
Näkötorni Hauholla
Hannu Harhama / Yle
Näkymä Hauhon näkötornista Hauhonselälle
Hannu Harhama / Yle