Viikinkien riimut olivat kansan käytössä Ruotsissa vielä 1900-luvulla

Riimuaakkoset, joilla viikingit piirsivät muistokivensä, olivat metsien keskellä eläneen eristyneen yhteisön käypää kirjoitusta, vaikka muualla Ruotsissa tunnettiin vain kristinuskon tuomat latinalaiset aakkoset. Älvdalenissa elää yhä myös kieli, josta nykyruotsia osaamalla ei selvää saa.

Ulkomaat
Keskiruotsista löytynyt kivi, johon on kaiverrettu riimuja.
Keski-Ruotsista vuonna 2001 löytynyt kivi, johon on kaiverrettu riimuja.Henrik Montgomery /EPA

Ruotsin viikinkiajoista oli satoja vuosia, kun vuorten ja järvien takana, metsien keskellä eristyksissä eläneet Älvdalenin asukkaat edelleen kirjoittivat riimuaakkosilla. Ne olivat olleet Skandinaviassa normaali kirjoittamistapa, ennen kuin kristinusko alkoi vallata maita ja tuoda uusia tapoja 800–900-luvuilla.

Yksi vähitellen juurtuneista uutuuksista olivat latinalaiset aakkoset, joilla tämäkin juttu on kirjoitettu. 1400-luvun loppuun mennessä latinalaiset aakkoset olivat jokseenkin syrjäyttäneet riimut. Islannissa ja Gotlannissa ne sinnittelivät vielä paikoin 1600-luvulla, kunnes jäivät sielläkin unohduksiin.

Älvdalenissa, Keski-Ruotsissa Norjan rajalla, oli toisin. Sieltä on nuorimpana säilynyt vuonna 1906 kirjoitettu kirje, jossa aakkoset ovat edelleen riimuja. Niitä on löydetty myös kaiverrettuina seiniin ja huonekaluihin, ja vanha tapa lähettää viestejä piti pintansa kirjeiden rinnalla: tieto kulki tilalta tilalle puukapulaan piirrettyinä riimuina.

Syvällä metsässä muutokset olivat hitaita

Älvdalen on vuorten takana erittäin syvällä metsässä. Sinne on rintamailta Daljokea pitkin yli sata kilometriä.

– Entisvanhaan oli todella työlästä taittaa tuo matka edestakaisin. Niinpä asukkaat saattoivat säilyttää aivan omanlaisensa kansankulttuurin, kertoo Kööpenhaminan yliopiston tutkija Michel Lerche Nielsen tanskalaisella Videnskab-tiedesivustolla.

Älvdalenilaisille oli – ja on yhä – myös oma kieli, jota kielentutkijat pitävät todellisena aarrearkkuna selvittäessään, millaista oli puhe muinaisessa Pohjolassa. Muualla etenkin saksalaiset lainat muuttivat puhetta nykypäivän riikinruotsiksi, mutta omissa oloissa muinainen kieli piti pintansa.

– Älvdalenin kieli kuulostaa fäärin kielen ja islannin sekoitukselta. Ruotsin pohjalta siitä ei ymmärrä kerta kaikkiaan yhtään mitään, kertoo Göteborgin yliopiston kielentutkija Henrik Rosenkvist

Koulu vei monelta äidinkielen

Rosenkvistin mukaan yksi syy riimujen ja älvdalenin kielen säilymiseen oli sekin, ettei Ruotsissa vielä ollut koulupakkoa. Kun yhä useampi lapsi 1800-luvun loppupuolella pantiin kouluun, asiat alkoivat muuttua.

Aina 1970-luvulle asti lapsi sai koulussa jopa selkäänsä jos puhui äidinkieltään älvdalenia riikinruotsin sijaan.

Aina 1970-luvulle asti lapsi sai koulussa jopa selkäänsä jos puhui äidinkieltään älvdalenia riikinruotsin sijaan. Monet vanhemmat päättivät, että oli parasta pysytellä kotonakin valtakunnan kielessä, Rosenkvist kertoo.

Nykyisin älvdalenin kieltä taitaa enää noin 2 500 ihmistä. Parin viime vuosikymmenen aikana suunta on kuitenkin kääntynyt. Nyt älvdalenia puhutaan ylpeästi, sitä opetellaan kursseilla ja sillä kirjoitetaan blogeja. Ulum Dalska (siirryt toiseen palveluun) ("Puhukaamme älvdalenia") -yhdistys yrittää saada sen yhdeksi Ruotsin virallisista vähemmistökielistä.

Kööpenhaminan yliopistossa järjestettiin toukokuun alussa älvdalenille omistettu konferenssi (siirryt toiseen palveluun), kolmas laatuaan sitten vuoden 2004. Kokouksessa olivat aiheena niin kielihistoria kuin älvdalenin tulevaisuus.