1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Koulutus ja kasvatus

Kiteen alakoululaiset hirvipassissa koulun pihalla - mistä on kyse?

Arppen koulukeskuksessa Kiteellä vietettiin alkuviikolla vauhdikasta ja maistuvaa Hyvinvointi-teemapäivää. Turvallisuuteen, harrastamiseen ja hyvinvointiin liittyvät toiminta- ja esittelypisteet saivat lapset liikkeelle, ja se olikin yksi päivän tärkeistä tavoitteista.

Kuva: Siru Päivinen / Yle

Hyvinvointi-teemapäivät ovat monille työelämän konkareille tuttua asiaa. Nyt hyvinvoinnin viestiä halutaan viedä koulumaailmaankin, jossa istutaan nykytiedon valossa aivan liikaa.

Arppen koululla Kiteellä oli alkuviikosta tekemistä, kokeilemista ja maistamista yllin kyllin, kun eri järjestöt ja toimijat jalkautuivat koulun alueelle.

– Tämä on ensimmäinen kerta kun meidän koulussa järjestetään tällainen hyvinvointipäivä oppilaille. Mukana on useita yhteistyökumppaneita, kuten Martat, Pelastuslaitos, metsästysseura, Musiikkiopisto, Poliisi, SPR ja 4H, kertoo ekaluokkalaisten opettaja Pirjo Koponen.

Metsästäjien järjestämällä rastilla sai tutustua omakätisesti esimerkiksi hirven jättösarviin, siis hirven pudottamiin ja metsästä löydettyihin suuriin sarviin. Kaksi hirvipassitornia puolestaan takasi mahdollisuuden liikkua ja vipeltää aivan luvallisesti. Kun rastilla vielä sai maistaa hirvenlihasäilykettä, oli rastin suosio taattu.

Marttojen rastilla puolestaan tehtiin terveellistä pirtelöä, samalla kun tarjottiin vinkkejä muistakin terveellisistä välipaloista.

– Oppilaat ovat selvästi olleet hyvillään tämän päivän jutuista. On ollut paljon sellaista tekemistä ja tutustumista, ja on saanut itse kokeilla ja tutkia asioita, jotka eivät koulu- tai kotiarjessakaan ole aina esillä, Koponen kertoo.

– Koululaisetkin istuvat nykyisin liikaa. Toiminnallisuutta on haluttu viime vuosina luoda monilla tavoin lisää tavalliseen koulupäivään. Meidän koulumme on mukana myös Liikkuva Koulu-hankkeessa, ja se on tuonut monia kivoja asioita tänne oppilaille. Esimerkiksi ohjattu välituntiliikunta on ollut tosi suosittua, kertoo Pirjo Koponen.