Motoristien ajotaidot parantuneet – katso millainen käsittelykoe nykyisin on

Moottoripyörien liikenneonnettomuuksien määrän kasvu on taittunut. Tasantuneen vahinkomäärän taustalla on liikenneopettajien koulutuksen parantuminen sekä ajo-opetuksen muuttaminen pakolliseksi. Käsittelykokeessa tulevat kuskit suorittavat nykyisin kuusi erilaista tehtävää.

liikenne
Moottoripyöräkortin käsittelykoe käynnissä.
Suomen Autokoululiiton aluekouluttaja Jouni Mäkkeli kertoo, mitä kaikkea moottoripyöräkortin käsittelykoe sisältää. 125-kuutioisen pyörän selässä joensuulainen Toni Tikka.

Suomessa tapahtuu vuosittain noin 10 000 liikennevahinkoa, joissa osallisena on moottoripyöräilijä. Vielä vuoteen 2009 asti määrät kasvoivat vuosittain, mutta nyt vahinkomäärien kasvu on pysähtynyt. Syyksi arvioidaan muun muassa liikenneopettajien koulutuksen tarkentumista.

– Uusilla liikenneopettajilla on enemmän valmiuksia toimia moottoripyöräkouluttajina. Tänä päivänä uudet liikenneopettajat erikoistuvat johonkin tai joihinkin tiettyihin menopeleihin, esimerkiksi moottoripyöriin, Suomen Autokoululiiton aluekouluttaja Jouni Mäkkeli kertoo.

Myös vuonna 2013 tehty ajokorttiuudistus on hillinnyt motoristien liikennevahinkoja. Tuolloin moottoripyöräkorttien myöntämisikärajoja korotettiin ja määrättiin, että järeämpien kaksipyöräisten kuljettamiseen tarvitaan riittävän iän lisäksi myös jatkokoulutusta.

Aiemmin esimerkiksi A1-kortin omistaneen henkilön piti täyttää 21 vuotta saadakseen A-kortti, jolla saa ajaa mitä tahansa moottoripyörää. Nyt hänen pitää odottaa 24-vuotiaaksi sekä käydä muutamien tuntien lisäkoulutusta samaisen A-kortin saamiseksi.

Lisäkoulutuksen hyödyt on jo nähty mopojen kohdalla.

– Mopo-onnettomuudet ovat pudonneet 40 prosenttia siitä hetkestä kun nykyinen mopokoulutus aloitettiin, Mäkkeli sanoo.

"Pitäähän se opetella ajamaan hiljempaa"

Käsittelykoe on jo vuosia ollut yksi osa moottoripyöräkortin hankkimista. Muun muassa kaarreajamista ja pysähtymistä testaavan kokeen läpäissyt joensuulainen Toni Tikka pitää koetta hyödyllisenä.

– Onhan se tärkeä suorittaa jos vaikka keskustassa ajelee. Pitäähän se opetella ajamaan hiljempaa, jos on jonoja tai pitääkin väistää jotain, esimerkiksi yhtäkkiä tielle hyppäävää eläintä.

– En voisi kuvitella lähteväni pyörällä liikenteeseen ilman, että olisin käynyt käsittelykoetta, Tikka linjaa.