1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Hallitusneuvottelut: Nato-optio pidetään, jäsenyyden vaikutukset selvitetään

Uusi hallitus tulee myös esittämään säädösmuutoksia, joilla luodaan perusta ulkomaantiedustelulle ja tietoliikennetiedustelulle.

Juha Sipilä,Timo Soini ja Alexander Stubb. Kuva: Yle

Tuleva hallitus teettää selvityksen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle. Suomi myös ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.

Asiasta kerrottiin hallitusneuvotteluiden tiedotustilausuudessa Smolnassa. Linjaukset löytyvät ulko- ja turvallisuuspolitiikan työryhmän linjauspaperissa (siirryt toiseen palveluun).

Työryhmälinjauksessa todetaan kuitenkin myös, että "Pohjoismaat, Euroopan unioni myös turvallisuusyhteisönä, Nato-kumppanuus, ETYJ ja YK muodostavat Suomen kansainvälisen yhteistyön puitteet." Myös puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa syvennetään.

Nato-selvityksen lisäksi teetetään puolustusselonteko, jossa vedetään linjat puolustuskyvyn ylläpidolle, kehittämiselle ja käytölle. Hallitusneuvotteluiden työryhmän paperin mukaan Suomen puolustus perustuu yhä yleiselle asevelvollisuudelle ja koko maan puolustamiselle.

Puolustusvoimien määrärahoja korotetaan viime syksynä valmistuneen parlamentaarisen selvitysryhmän raportin mukaisesti. Tuolloin Ilkka Kanervan (kok.) johtama työryhmä suositteli, että vuotuista määrärahaa kasvatetaan asteittain 150 miljoonalla eurolla ja tarkastetaan jatkossa indeksikorotuksin. Tähän lukuun eivät sisälly meri- ja ilmavoimien tulevat suuret kalustohankinnat.

Uusi hallitus tulee myös esittämään säädösmuutoksia, joilla luodaan perusta ulkomaantiedustelulle ja tietoliikennetiedustelulle.

Kokonaisturvallisuuden kannalta tärkeiden maa-alueiden ja kiinteistöjen hankintaan sekä kaksoiskansalaisuuteen liittyvää lainsäädäntöä tullaan tarkentamaan.