1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Tilanpuute vaivaa osaa Helsingin kantakaupungin alakouluja – Mahtuuko koulujen keinuihin enää oppilaita?

Pääkaupungin kasvava väkimäärä on ajanut osan Helsingin kouluista ahtaalle. Erityisesti kantakaupungin ja sen lähialueiden koulut kamppailevat tilanpuutteesta. Kiristyvässä taloustilanteessa Helsingin kaupunki joutuu nyt miettimään muun muassa kuinka rakentaa uusia joustavampia koulurakennuksia. Kantakaupungin painottavaa opetusta joudutaan myös arvioimaan uudestaan.

Kotimaan uutiset
koululaisia kiipeilytelineessä
Lauttasaaren ala-asteen pihaan ollaan rakentamassa kahta lisäparakkia, koska kaikki luokat ovat jo käytössä. Nyt pelätään, jääkö lapsille tarpeeksi liikkumatilaa koulun pihalle. Yle

Helsingin kantakaupungin kupeessa sijaitseva Lauttasaaren ala-aste on Helsingin suurin alakoulu. Tällä hetkellä oppilaita on seitsemän ja puolisataa, ensi syksynä jo yli kahdeksansataa. Lauttasaaren ala-asteen rehtori Johanna Honkanen-Rihu kertoo, että oppilasmäärän arvioidaan ylittävän tuhat parin seuraavan vuoden aikana. Nyt jo koulutiloista on pula ja koulupäivä on osalla oppilaista pitkä.

– Osa oppilaista aloittaa koulun jo kahdeksalta ja johtuen näistä tilojen tiiviydestä osa oppilaista päättää koulunsa vasta kello kolme tai neljä, Lauttasaaren ala-asteen rehtori Johanna Honkanen-Rihu sanoo.

Peruskoululaisia tuhat lisää vuodessa

Joka vuosi Helsingin peruskoululaisten määrä kasvaa tällä hetkellä noin tuhannella oppilaalla. Muuttoliikkeen tuoman kasvun odotetaan jatkuvan aina 2020 -luvulle. Yksi kasvualueista on kantakaupungin, Kalasataman ja Jätkäsaaren lisäksi juuri Lauttasaari. Alueelle on rakennettu valtavasti uusia kerrostaloja ja lisää rakennetaan edelleen. Lisäksi koululaisten määrää kasvattaa myös suomalaisten kaupungistuminen, kertoo Helsingin perusopetusjohtaja Outi Salo.

– Kantakaupungin ja Lauttasaarenkin alueella on pieniä asuntoja, kolmioita, missä näyttäytyy, että perheet jää asumaan aika pieniinkin tiloihin, kun he haluavat asua täällä keskustassa. Ja sitten heidän perheen lapset käyvät koulua ja se näkyy meidän oppilasmäärien kasvussa, mikä on ollut vähän yllättävää viimeisen viiden vuoden aikana, Helsingin perusopetusjohtaja Outi Salo sanoo.

Helpotusta parakeista

Lauttasaaren koulun tilanpuutetta on helpotettu jo yhdellä parakilla, nyt kesällä on tarkoitus rakentaa kaksi parakkia lisää. Kasvavalle oppilasmäärälle yritetään kuumeisesti etsiä lisää tiloja myös läheisistä toimistorakennuksista.

Helsingin kaupunki yrittääkin nyt miettiä miten tulevaisuuden koulurakennuksista saataisiin nykyistä joustavampia.

– Tilat pitäisi tehdä niin joustavaksi, että siellä voi opiskella eri ikäiset. Tilojen käyttötarkoitusta pitäisi voida myös muuttaa muuksi, jos ei kouluna enää tarvitse olla, Outi Salo sanoo.

– Lisäksi meidän tulee arvioida kantakaupungin painottavaa opetusta tarjoavat koulut uudelleen. 1990-luvulla painottavaa opetusta perustettiin kantakaupungin kouluihin, sillä silloin oli tarvetta lisätä oppilaiden määrää tietyissä kouluissa. Nyt taas lähialueilta on tulossa jo niin paljon oppilaita, että joudumme miettimään kuinka paljon kouluihin voidaan ottaa enää muualta, Salo jatkaa.

Uusilla kouluilla kiire

Uudenlaisilla kouluilla on jo kiire. Lauttasaaren ala-asteen johtokunnan puheenjohtaja Taru Marjamaa kertoo, että ainakin Lauttasaaressa vanhemmat ovat jo todella näreissään koulutilojen ahtaudesta.

– Pahimmillaan tässä käy niin, että Helsingistä lähtee hyviä veronmaksajia muihin kuntiin. Lasten koulutus on tärkeä arvo vanhemmille, ja luulisi sen olevan tärkeää myös yhteiskunnalle ja kaupungille. Tämä on vihonviimeinen asia, josta saisi tinkiä näin paljon, Taru Marjamaa sanoo.

Lue seuraavaksi