Bluesin kuningas B.B. King kuollut

King oli 89-vuotias. Hänen uransa oli yli kuuden vuosikymmenen mittainen.

Ulkomaat
BB King soittaa kitaraa
Laurent Gillieron / EPA

Yhdysvaltalainen blueskitaristi ja -laulaja B.B. King on kuollut kotonaan Las Vegasissa

Riley B. eli "Blues Boy" King oli 89-vuotias. Hänen uransa alkoi vuonna 1948 ja jatkui miltei kuolemaan saakka.

King syntyi puuvillanpoimijavanhempien perheeseen Mississippin osavaltiossa vuonna 1925. Ensimmäisen kitaran hän sai hieman toisella kymmenellä. Työksi tuli traktorin ajaminen, mutta varsinainen intohimo oli kitaransoitto, jota hän sai tehdä kirkoissa ja paikallisradiossa.

Juuri radioesiintymistä alkoi muodostua fanipohja Kingin pitkälle uralle. Ensimmäisen lavakiinnityksen ja oman radio-ohjelman hän sai Memphisissä 23-vuotiaana. Tuolta ajalta on peräisin lempinimi Beale Street Blues Boy, joka sittemmin lyheni Blues Boyksi.

King teki ensimmäisen levynsä vuonna 1949, ja kolme vuotta myöhemmin hän nousi ensi kertaa R&B-listaykköseksi kappaleella 3 O'Clock Blues. 1950-kluvun hittejä olivat myös muun muassa Whole Lotta Love,_ Every Day I Have the Blues ja Sweet Little Angel_.

Vuosi 1953 löi ennätykset: Kingillä oli 342 konserttia ja kolme levytystä. Mukana oli rakas kitara, jolle King oli antanut nimeksi Lucille.

15 Grammya, 15 000 esiintymistä

Vuonna 1971 King sai Grammy-palkinnon kappaleellaan The Thrill Is Gone, joka ylitti musiikilliset rajat nousemalla myös pophitiksi R&B-menestyksen lisäksi. Kaikkiaan hän sai 16 Grammya, viimeisenä elämäntyö-Grammyn vuonna 2009.

1970-luvun suurmenestyksiä oli myös muun muassa To Know You Is to Love You. 1980-luvulla King otettiin sekä Blues Hall of Famen että Rock and Roll Hall of Famen suurten nimien joukkoon.

Myös seuraavilla vuosikymmenillä Kingin ura jatkui vahvana ja näkyvänä. Konsertteja kertyi jopa 300 vuodessa ja levytyksiäkin tasaiseen tahtiin. Hän teki kaikkiaan 44 studiolevyä.

King piti jäähyväiskiertueen vuonna 2006, mutta se oli nimellinen ja ura jatkui korkeasta iästä huolimatta varsin aktiivisena. Vielä keväällä 2013 hän esiintyi New Orleansin jazzfestivaaleilla. Suomessakin hänet nähtiin vielä 18. kerran vuonna 2009.